"Tarkotatteko ettette tahdo sanoa?" kysyi vakoilija epäröivästi.
"Aivan oikein ymmärretty, herra Barsad. En tahdo sitä sanoa."
Cartonin huoleton väliäpitämättömyys oli suurena apuna hänen oveluudelleen ja taitavuudelleen tässä tehtävässä, joka hänellä oli mielessä ja sellaiseen mieheen nähden, jonka kanssa hän oli tekemisessä. Hänen harjaantunut silmänsä huomasi sen ja käytti sitä hyväkseen.
"Sanoinhan sen sinulle", sanoi urkkija katsahtaen nuhtelevasti sisareensa. "Jos tästä seuraa ikävyyksiä, on se sinun syysi."
"Kas niin, herra Barsad", virkkoi Sydney, "älkää olko kiittämätön. Jos en niin kunnioittaisi sisartanne, en olisi niin ystävällisesti ilmituonut tätä pientä ehdotusta, jonka tahdon tehdä molemminpuoliseksi tyydytykseksi. Seuraatteko minua pankkiin?"
"Tahdon tietää mitä teillä on sanomista. Seuraan teitä."
"Ehdotan, että ensiksi saattaisimme sisarenne turvallisuuteen hänen oman kotinsa kulmaan. Saanko tarjota käsivarteni, neiti Pross. Teidän ei ole hauska kulkea ulkona tässä kaupungissa näin myöhään ja ilman turvaa; koska teidän toverinne tuntee herra Barsadin, pyydän häntä tulemaan mukaan herra Lorryn luo. Olemmeko valmiit? Tulkaa sitten!"
Neiti Prossille tuli heti jälestäpäin mieleen ja hän muisti sen elämänsä loppuun asti, että kun hän laski kätensä Sydneyn käsivarrelle ja katsoi häneen anoen ettei hän tekisi mitään pahaa Solomonille, oli Sydneyn käsivarressa rautaista päättäväisyyttä ja silmissä paloi innostuksen tuli, joka oli ristiriidassa hänen huolettoman käytöksensä kanssa ja suorastaan muutti miehen ja teki hänen valtavammaksi. Neiti Prossin ajatukset olivat liiaksi kiintyneet hänen veljeensä, joka niin vähän ansaitsi tätä hellyyttä ja Sydneyn ystävällisiin vakuutuksiin oikein tarkatakseen mitä hän huomasi.
He jättivät hänet kadunkulmaan ja Carton vei heidät herra Lorryn asuntoon, jonne oli muutaman minuutin matka. John Barsad eli Solomon Pross astui hänen rinnallaan.
Herra Lorry oli juuri lopettanut päivällisensä ja istui pienen hauskan takan lämpimässä — hän etsi kenties sen hehkusta Tellsonin pankin nuoremman vanhan pojan kuvaa, joka monta vuotta sitten oli katsellut punertavaa hiillosta Royal Georgen hotellissa Doverissa. Hän kääntyi heidän astuessa sisään ja näytti hämmästyneen huomatessa vieraan.