Sydney käänsi taas katseensa tuleen ja sanoi hetkisen vaitiolon jälkeen.
"Tahtoisin kysyä teiltä onko teistä kauvan siitä kun olitte lapsi? Tuntuvatko teistä päivät jolloin istuitte äitinne polvella, hyvin kaukaisilta?"
Joutuen hänkin hellän tunnelman valtaan vastasi herra Lorry:
"Parikymmentä vuotta sitten tuntui minusta siltä, mutta ei nyt. Sillä mitä enemmän lähenen loppuani, liikun kehässä, joka yhä lähenee alkua. Se näkyy olevan yksi kuljettavan tien armeliaita tasotuksia ja valmistuksia. Sydämeni valtaavat monet jo kauvan sitten unohtuneet muistot nuoresta, kauniista äidistäni ja minä näin vanha, ja niistä päivistä, jolloin se mitä kutsumme maailmaksi ei ollut niin todellinen minulle, eivätkä virheeni niin pinttyneet."
"Käsitän sen tunteen", huudahti Carton äkkiä lievästi punastuen.
"Ja oletteko tullut paremmaksi sen kautta?"
"Niin toivon."
Carton lopetti nyt keskustelun ja nousi auttaakseen herra Lorryn ylle päällystakin. "Mutta te", sanoi tämä palaten äskeiseen aineeseen, "te olette nuori."
"Niin olen", sanoi Carton. "Vanha en ole, mutta nuoruuteni tie ei koskaan kulkenut vanhuuteen. Kylliksi jo minusta."
"Minusta myöskin", sanoi herra Lorry. "Aiotteko mennä ulos?"