Vaikea sairauskohtaus S:t Honoré kadun varrella. Se ei veisi paljon aikaa; vaunut odottivat alhaalla.
Ne veivät minut tänne, ne veivät minut hautaani. Kun tulin ulos rakennuksesta, pantiin takaapäin musta side kireästi suuni eteen, ja käteni kiinnitettiin taapäin. Molemmat veljet tulivat yli kadun pimeästä nurkasta ja ilmaisivat käden liikkeillä että olin oikea. Markiisi otti taskustaan kirjeen, jonka olin kirjoittanut, näytti sen minulle, poltti sen lyhdyssä olevaan kynttilään ja polki tuhan murskaksi jalallaan. Ei sanaakaan vaihdettu. Minut vietiin tänne elävään hautaani.
Jos Jumala armossaan olisi taivuttanut noiden kovasydämisten veljien mielen antamaan jonkinlaisia tietoja rakkaasta vaimostani — yhden ainoan sanankaan, että olisin saanut tietää elikö hän vai oliko kuollut — uskoisin, ettei Jumala kokonaan ole heitä hyljännyt. Mutta nyt uskon, että punasen ristin merkki tuottaa heille turman ja ettei heillä ole mitään osaa Jumalan armoon. Ja heitä ja heidän jälkeisiään, sukunsa viimeiseen jälkeläiseen asti kutsun minä, Alexandre Manette onneton vanki, tänä vuoden 1767 viimeisenä iltana, sietämättömässä tuskassani edesvastuulle niinä päivinä, jolloin tili on tehtävä kaikesta tästä. Minä kutsun heidät edesvastuuseen taivaan ja maan eteen.
* * * * *
Tämän todistuskappaleen luettua nousi hirveä melu. Kiihkeän himon synnyttämä meteli, josta saattoi erottaa ainoastaan sanan: "veri".
Turha oli tälle tuomioistuimelle ja kuulijakunnalle toteen näyttää ettei Defarge ollut julkaissut mainittua asiakirjaa Bastiljista saatujen muistiinpanojen kanssa, jotka kannettiin juhlakulussa, vaan että hän oli kätkenyt ne ja odottanut aikaansa. Turhaa oli huomauttaa, että tuon kammotun sukunimen oli jo aikoja sitten Saint-Antoine julistanut pannaan ja merkinnyt tuhoavaan luetteloon. Se mies ei ollut koskaan maata polkenut, jonka hyveet ja ansiot tänä päivänä ja tässä tilaisuudessa olisivat voineet hänet pelastaa sellaisesta syytteestä.
Ja sen pahempi oli syytetylle, että syyttäjä oli tunnettu kansalainen, hänen harras ystävänsä, hänen vaimonsa isä. Kansanjoukon mielettömiä haluja oli matkia muinaisajan epäiltäviä yleisiä hyveitä ja uhrata itsensä ja muut kansan alttarilla. Kun siis puheenjohtaja sanoi (muuten hänen päänsä olisi ollut löyhässä), että tasavallan oivallinen lääkäri ansaitsisi vieläkin suuremmassa määrässä tasavallan kiitollisuutta hävittämällä vihatun ylimyssuvun ja epäilemättä tuntisi hän pyhää iloa ja riemua saattaessaan tyttärensä leskeksi ja lapsen isättömäksi, nousi raju ihastus, isänmaallinen innostus, ilman vähintäkään inhimillistä osanottoa. "Suuri vaikutusvalta ympäristöönsä", mutisi rouva Defarge hymyillen Kostolle. "Pelastakaa hänet nyt, tohtori, pelastakaa?"
Jokaisen valamiehen ääni otettiin kiljumalla vastaan. Vielä yksi ja vieläkin yksi. Melua ja kiljunaa.
Yksimielinen tuomio. Sydämeltään ja syntyperältään ylimys, tasavallan vihollinen, yleisesti tunnettu kansan sortaja. Takasin Conciergeriaan ja kuolema vuorokauden sisään!