"Voitte sen tehdä. Eteenpäin, postiljoonit! Onnea matkalle!"
"Terve teille, kansalaiset. — Ensimmäinen vaara siis ohi!"
Näin puhuu Jarvis Lorry pannessaan kätensä ristiin ja katsellen taivaaseen. Vaunuissa vallitsee kauhu, siellä itketään ja tajuton matkamies hengittää raskaasti.
"Emmekö aja liian hitaasti! Eikö heitä saataisi ajamaan kovempaa?" kysyy Lucy ja nojautuu vanhusta vastaan.
"Se näyttäisi paolta, kultaseni. En saa kiiruhtaa heitä liiaksi; se herättäisi epäluuloa."
"Katsokaa ulos, katsokaa taakse, ajetaanko meitä takaa?"
"Tie on vapaa, rakas pieni ystäväni. Ei meitä vielä takaa ajeta."
Pari, kolme taloa kerrassaan soluu ohitsemme, yksinäisiä maalaistaloja, rappeutuneita rakennuksia, värjäyslaitoksia, nahkurintehtaita ja muuta senkaltaista, aukeita kenttiä, lehdettömiä lehtokujia. Kova, epätasainen kivitys on allamme, pehmeä, syvä lieju molemmilla puolillamme. Väliin ajamme reunalla olevaan liejuun välttääksemme kiviä, jotka saavat meidät tärähtämään ja väliin tartumme aukkoihin ja kuoppiin. Meidän kärsimättömyytemme ja kuolintuskamme ovat silloin niin suuret, että me rajussa levottomuudessamme ja kiireessämme tahdomme nousta vaunuista ja juosta — piiloutua — tehdä mitä tahansa, vaan ei pysähtyä.
Pois aukealta kentältä ja taaskin rappeutuneitten rakennusten sekaan, yksinäisten talonpoikaistalojen, värjäyslaitosten, nahkuritehtaiden ja senkaltaisten keskelle, tupien ohi, joita oli kaksi ja kolme ryhmässä, lehdettömien lehtokujien keskuuteen. Ovatko miehet pettäneet meidät ja vieneet meidät takasin toista tietä? Eikö tämä ole uudestaan sama seutu? Ei, taivas olkoon kiitetty. Katsokaa taaksenne, katsokaa, ajetaanko meitä takaa. Hiljaa, postitalo.
Verkkaisesti riisutaan neljä hevostamme, mukavasti seisovat vaunut kapealla kadulla ilman hevosia tai toiveita päästä jälleen liikkeelle; verkalleen tulevat uudet hevoset ulos, yksitellen, verkalleen tulevat uudet postiljoonit jälestä punoen ruoskansiimojaan; verkkaisesti lukevat entiset postiljoonit rahojaan, laskevat väärin eivätkä tule tyydyttäviin tuloksiin. Koko ajan sykkii täysi sydämemme niin nopeaan, että se voittaa nopeimpien hevosten nopeimman laukan.