Erään kirkon rappusilla seisoo vakooja eli vankilalammas ja odottaa rattaiden tuloa. Hän katsoo ensimmäiseen: ei siinä. Hän katsoo toiseen: ei siinä. Hän jo kysyy itseltään: Onko hän uhrannut minut? Silloin selkenee hänen kasvonsa, kun hän katsoo kolmanteen.
"Kuka on Evrémonde?" sanoo eräs mies hänen takanaan.
"Tuo tuossa. Rattaiden perällä."
"Joka pitää tyttöä kädestä?"
"Niin juuri."
Mies huutaa: "Alas Evrémonde! Kaikki ylimykset guillotiinin uhriksi!
Alas Evrémonde!"
"Hiljaa, hiljaa!" pyytää vakooja häntä pelokkaasti. "Hän on menossa maksamaan velkansa, se on maksettu viiden minuutin kuluttua. Antakaa hänen olla rauhassa."
Mutta kun mies jatkaa huutoansa: "Alas Evrémonde!" kääntyvät Evrémonden kasvot hetkeksi häneen. Evrémonde huomaa vakoojan, katsoo häneen tarkkaavaisesti ja jatkaa matkaansa.
Kellot lyövät kohta kolme ja kansanjoukkoon kynnetty vako tekee kaaren tullakseen mestauspaikalle ja päättyy. Molemmille sivuille työnnetyt ihmisjoukot työntäytyvät ja liittyvät yhteen viimeisen auran jälkeen sen ajettua ohi, sillä kaikki seuraavat guillotiinille. Vastapäätä istuu tuoleilla muutamia naisia, kuin yleisessä huvipaikassa ja kutovat ahkeraan. Yhdellä etumaisista tuoleista seisoo Kosto ja katselee ympärilleen hakien ystävätään.
"Thérèse!" huutaa hän kimakalla äänellä. "Eikö kukaan ole nähnyt häntä? Thérèse Defarge!"