"Neiti Manette, keskustelitteko syytetyn kanssa tällä matkalla
Kanaalin yli?"
"Keskustelin, sir."
"Tehkää selkoa siitä."
Syvän hiljaisuuden vallitessa, alkoi hän heikolla äänellä:
"Tämän herran astuessa laivaan —"
"Tarkoitatteko vankia?" kysyi tuomari, rypistäen silmäkulmiaan.
"Tarkoitan, sir."
"Siis, sanokaa vanki."
"Vangin astuessa laivaan, huomasi hän, että isäni", hän käänsi hellästi silmänsä vieruskumppaliinsa, "oli hyvin väsynyt ja hyvin heikkona. Isäni oli niin voimaton, että pelkäsin viedä hänet pois raittiista ilmasta, olin valmistanut hänelle sijan kannella, lähellä kajuuttaan vieviä portaita, ja minä istuin kannella hänen vieressään vaalimassa häntä. Me neljä olimme ainoat matkustajat sinä yönä. Syytetty pyysi ystävällisesti saada näyttää minulle mitenkä saattaisin paremmin suojella isääni tuulelta ja ilmalta. En ollut ymmärtänyt häntä oikein suojella, sillä lähtiessämme liikkeelle satamasta en voinut laskea mistä tuuli puhaltaisi. Hän auttoi minua siinä. Hän osotti suurta ystävällisyyttä ja osanottoa isääni kohtaan ja olen varma, että hän tunsikin sitä. Näin tulimme puheisiin."
"Sallikaa minun keskeyttää teitä hetkeksi. Tuliko hän laivalle yksin?"