"Ja kenenkä oli syy?"
"Sieluni kautta, epäilenpä että syy oli sinun, sinä revit ja raastoit ja tuupit ja tunkeilit esiin niin väsymättömästi että minulla ei ollut muuta neuvoa kuin homehtua hiljaisuudessa. Mutta on kolkkoa puhua omasta menneisyydestään näin aamun sarastaessa. Käännä ajatukseni toiseen suuntaan ennenkuin menen."
"Hyvä on, juokaamme kauniin todistajan malja", sanoi Stryver, kohottaen lasiaan. "Oletko nyt hauskemmalla suunnalla?"
Nähtävästi ei, koska hän taas synkkeni.
"Kaunis todistaja", mutisi hän, tuijottaen lasiinsa. "Olen saanut tarpeeksi todistajista tänään; kuka on kaunis todistajasi?"
"Sen kuvamuotoisen tohtorin tytär, neiti Manette."
"Hänkö kaunis".
"Eikö ole sitten?"
"Ei."
"Kuinka ei, koko oikeus häntä ihaili, ihminen!"