"Tuleeko tänne tosiaankin tusinoittain ihmisiä sitä varten?"
"Sadottain."
Tälle rouvasihmiselle oli omituista (kuten monelle muulle ihmiselle sekä ennen että jälkeen hänen aikaansa) että niin pian kuin hänen ensi lausumaansa epäiltiin, liioitteli hän sitä.
"Hyvänen aika!" sanoi herra Lorry, ja se oli hänestä paras huomautus, minkä hän taisi keksiä.
"Minä olen elänyt lemmittyni luona — tai lemmittyni on elänyt minun luonani kymmenvuotiaasta asti, hän maksoi minulle elatuksestaan, jota hän ihan varmaan ei olisi tehnyt, siitä voitte panna päänne pantiksi, jos minä olisin saattanut ylläpitää itseäni tai häntä ilmaiseksi. Ja tämä on tosiaankin hyvin kovaa", sanoi neiti Pross.
Koska herra Lorry ei tarkalleen tiennyt mikä oli niin kovaa, pudisti hän päätään, jota hän muuten teki sopivissa ja sopimattomissa tilaisuuksissa.
"Kaikenmoiset ihmiset, jotka eivät vähääkään ole aarteeni vertaiset, käyvät täällä alinomaa", sanoi neiti Pross. "Kun te alotitte —".
"Kun minä alotin, neiti Pross?"
"Ettekö sitten alottaneet? Kuka palautti hänen isänsä elämään?"
"Oh! Jos se oli alottamista —" sanoi herra Lorry.