"Armoa, Monseigneur! Hän ei ollut näiltä tienoilta. En eläissäni ole häntä ennen nähnyt."
"Riippuiko hän ketjuissa? Ettäkö tukehtuisi?"
"Teidän armollisella luvallanne, siinäpä se kumma oli, Monseigneur.
Hänen päänsä roikkui alhaalla — kas näin!"
Hän kääntyi sivuttain vaunuihin ja nojautui taaksepäin kasvot taivasta kohti ja pää alas riippuen, sitten oikaisi hän itseään, koperoi lakkiaan ja teki kumarruksen.
"Minkänäköinen hän oli?"
"Monseigneur, hän oli mylläriä valkosempi. Aivan pölyn peittämä, valkonen ja pitkä kuin kummitus."
Tämä kuvaus herätti ääretöntä mielenkiihkoa pienessä väkijoukossa, mutta kaikkein silmät kohosivat toisiaan katselematta herra markiisin puoleen, ehkäpä katsellakseen jos hänellä oli jokin kummitus omallatunnollaan.
"Sinä et menetellyt oikein", sanoi markiisi, joka onneksi hoksasi ettei sellaisen roskaväen sopinut häntä suututtaa, "kun nähdessäsi varkaan seuraavan vaunujani, et avannut suurta suutasi. Kas niin, sysätkää hänet syrjään, herra Gabelle."
Herra Gabelle oli postimestari ja sen ohella jonkinlainen veronvaatija, hän oli tullut ulos hyvin alamaisena avustamaan tässä kuulustelussa ja oli virallisesti pidellyt tutkimuksenalaista nutunhiasta.
"Kas niin, mene syrjään!" sanoi herra Gabelle.