"Niin", sanoi Bertha, "tänä päivänä se on."
"Niinpä minäkin luulen!" lausui Tackleton. "Tahtoisin olla läsnä tänä iltana."
"Kuuletkos, isä!" huusi sokea tyttö vallan ihastuksissaan.
"Kuulen, kuulen", mutisi Kaleb tylsin katsein niinkuin unissa-kävijä, "mutta sitä minä en usko, lienee varmaan taas joku valheistani."
"Minä tahtoisin näet saattaa nuot Peerybingleläiset useammin May
Fieldingin seuraan", lausui Tackleton. "Minä aion naida Mayn."
"Naida!" huusi sokea tyttö paeten hänen luotaan.
"Hän on niin lemmon yksinkertainen, etten luullut hänen koskaan minua ymmärtävän", mutisi Tackleton. "Niin, Bertha, naida! kirkot, papit, lukkarit, vaunut, kellot, päivälliset, hääkakut, luumuputingit, vihkihameet, soitannot, maljat, onnentoivotukset ja kaikki nuo hullutukset. Häät, näet, häät! Etkös tiedä mitä häät ovat?"
"Tiedän kyllä", vastasi sokea tyttö hiljaisella äänellä. "Ymmärrän."
"Vai niin, se on enemmän kuin toivoinkaan", murisi Tackleton. "Noh, sentähden tahdonkin olla läsnä tänä iltana ja tuoda Mayn ja hänen äitinsä tänne. Minä lähetän tänne edeltäpäin jotakin pientä, kylmän lampaanlavan tahi sellaista. Te odotatte siis minua?"
"Odotamme", vastasi Bertha.