— En ole, herra. Minulla on hyvin hyvä terveys.
— Mutta, ettekö aina makaa?
— Kyllä, minä makaan aina, syystä etten voi istua. Mutta en ole kivulloinen. — Iloiset silmät näyttivät suuresti nauravan hänen erehdykselleen.
— Tahdotteko vaivata itseänne ja tulla sisään, herra? Tästä ikkunasta on ihana näköala. Ja sitten te huomaisitte, etten ole yhtään kipeä — koska olette niin hyvä ja panette siihen huomiota.
Tämä oli sanottu hänelle avuksi, kun hän seisoi siinä epäilevänä, mutta nähtävästi halukkaana, käsi puutarhan portin kammilla. Se auttoikin ja hän astui sisään.
Huone yläkerrassa oli hyvin puhdas, vaan matala. Sen ainoa asukas makasi vuoteella, joka oli niin korkea että makaajan kasvot ylettyivät ikkunalaudan tasalle. Vuodekin oli hyvin puhdas, ja kun tytön yksinkertainen puku oli vaaleansininen samoin kuin nauha hänen hiuksissansa, niin näytti siltä kuin hän olisi pilvillä levännyt. Matkustaja tunsi, että tyttö vaistomaisesti oli huomannut hänen olevan synkkämielisen, harvapuheisen miehen. Ja että tyttö sen niin helposti oli huomannut, oli hänelle myös suureksi avuksi. Siitä huolimatta hän kömpelösti ja väkinäisesti antoi tytölle kättä ja kävi sitten istumaan tuolille vuoteen viereen.
— Nyt näen, sanoi hän, yhä hiukan jäykästi puhuen, — mikä käsityö teillä on. Ulkoa katsoen luulin teidän soittavan jotakin soittokonetta.
Tyttö nypläsi hyvin kätevästi ja ketterästi pitsejä. Nypläystyyny oli asetettu hänen rinnallensa ja sormien ketterät liikkeet sekä hypyt tyynyllä olivat aiheuttaneet erehdyksen.
— Sepä ihme, — vastasi tyttö iloisella hymyllä. — Arvelenpa minäkin usein työtä tehdessäni, että soitan sitä tai tätä säveltä.
— Osaatteko soittaa?