— Kantajan palkalla, herra, mutta viraltani Lamppu.
Matkustaja näytti hiukan hämmästyneeltä. — Mikä te sanoitte olevanne?
— Lamppu, herra, — näyttäen öljyistä riepua kädessään paremmaksi selitykseksi.
— Jopa ymmärrän. Onko täällä mitään hotellia tai ravintolaa?
— Ei juuri tällä paikalla, herra. Ruokala on kyllä, mutta — Lamppu pudisti hyvin vakavasti ja varoittavasti päätään ikäänkuin lisätäksensä: — mutta onnen kauppa teille, ettei se nyt ole auki.
— Te ette siis voisi sitä suosittaa minulle, näen mä, jos se olisikin tarjona?
— Suokaa anteeksi, herra. Jos se olisikin — —?
— Auki.
— Minun ei sovi, yhtiön palkkalaisena lausua mielipidettäni mistään yhtiön asiasta paitsi öljystä ja lampunsydämistä, — vastasi Lamppu tuttavallisella äänellä. — Mutta ihmisenä puhuen, en kehoittaisi isääni (jos hän uudestaan palaisi eloon) menemään ja koettamaan, kuinka tuossa ruokalassa matkustajia kohdellaan. Ei, ihmisenä puhuen, en suinkaan kehoittaisi häntä.
Matkustaja nyykäytti päätään merkiksi, että hän uskoi häntä. Eiköhän saane yömajaa kaupungissa? Tottahan täällä lienee kaupunki? — Sillä matkustajamme, vaikka hän olikin oikea kotikissa verrattuna muihin matkailijoihin, oli samoin kuin moni muukin kulkenut tämän paikan ohi höyryn siivillä ja rautavirtaa myöten, mutta hän ei ollut koskaan, niin sanoaksemme, noussut maihin täällä.