"Mistä minä sen tiedän?" oli vastaus. "Minä en ole tämän herran terveyden holhoja."
"Hyvä, mutta minä olen," sanoin minä, lähestyen sitä paikkaa missä te makasitte, "ja minä määrään, aluksi, että hänen kohdakkoin tulee lähteä täältä."
"Minun täytyy myöntää," jatkoi Dufay, "että te näytitte kovin heikolta, ja, kun minä kumarruin teidän luoksenne ja tuskin tunsin suonenne tykkivän, minä ensin olin kahdella päällä viedäkö teitä kohta pois, vai ei.
"Oletteko hyvä ja autatte minua kantamaan tämä herra rattaillensa?" sanoin minä.
"En," vastasi rosvo, "sillä hän ei kykene matkalle lähtemään. Sitä paitsi, mikä oikeus teillä on häneen?"
"Ystävän oikeus."
"Mistä minä sen tiedän?"
"Siitä että minä sen sanon. Katsokaa, hänen koiraansa tuntee minun."
"Entäs jos en ottaisikaan sitä uskoakseni, ja epäilisin laskea tätä herraa talostani hänen tällaisessa tilassa ollen?"
"Te ette uskalla sitä tehdä."