"Noh niin!" sanoi kapteeni Jorgan, nousten istualta ja tarttuen matkakumppaninsa käsivarteen, estääksensä häntä nousemasta; "minä onnittelen teitä, sir, tähän seikkailuun! Se oli kyllä ikävä aikanaan, mutta hauska jälestäpäin muistaa, niinkuin monet kohtaukset elämässämme ovat. Mr Tredgrear, te muistitte rahojanne silloin, ja ne olivat vähällä joutua varastetuiksi rahoiksi. Oliko rahasumma viisisataa puntaa?"
"Toivoisin, että se olisi ollut puolet edes siitä," oli vastaus.
"Kiitoksia, sir. Saanko luvan kysyä teiltä mitä jo kerta olen kysynyt? Oletteko joskus täällä Lanreanissa kuullut puhuttavan kohtauksesta, joka on jossakin suhteessa viiden sadan punnan suuruiseen rahasummaan?"
"En milloinkaan."
"Vielä kerta kiitän teitä tästä vastauksesta," sanoi kapteeni. "Näettekö, meitä on neuvottu tänne Lanreaniin sitä asiaa kuulustelemaan, ja koska nyt sattumalta tapaamme Lanreanin asukkaita, niin me otamme tilaisuudesta vaarin. Minun maassani me aina otamme vaarin tilaisuudesta."
"Ja te käytätte tilaisuuksia hyväksenne, ja menestytte, eikö niin?"
"Se on totta, sir," sanoi kapteeni, "että meidän yrityksemme usein onnistuvat. Niin, me onnistumme, sir. Mutta minä estän teidät arpaa heittämästä."
Kiekko oli taas pyörimässä ja pysähtyi David Polreathin eteen; hän oli harmaapäinen mies; "yhtä vanha kuin kalliot," kuiskasi kapteeni nuorelle Raybrock'ille, "ja kova kuin naula. — Tekisipä mieleni saada tietää," lisäsi kapteeni ympärilleen katsellen, "onko ristimätön Penrewenkin täällä, ja kuka hän on!"
David Polreath silitteli pitkää, harmaata tukkaansa, joka kävi alas hänen hartioilleen saakka, ja puhui näin:
Kysymys oli, tokko hän itse tahallansa oli syössyt kalliolta alas, tahi oliko hän pimeässä tieltä eksynyt ja epähuomiossa pudonnut alas, vai oliko toinen tunnettu tai tuntematon ihminen häntä alas työntänyt.