"Juuri se huone, jossa merenkulkija mies makaa," oli vastaus.
"Minä toivon, että hän ei lopeta kertomustansa unessa," sanoi kapteeni.
"Menenkö minä sitten huoneesen, jossa merenkulkija mies on, Alfred?"
"Et, kapteeni Jorgan, miksi niin? Älkää pelätkö, että hän minua herättää, vaikka hän kertoisikin kertomuksensa loppuun."
"Hän makaa oven suussa olevalla vuoteella," huomautti ravintolan isäntä. "Minä kävin häntä katsomassa ja hän nukkuu sikeätä unta. Hyvää yötä, hyvät hertat."
Kapteeni puristi innokkaasti isännän kättä, ikäänkuin hän ei pitkään aikaan tulisi tilaisuuteen sitä vasta tekemään, ja lähti sitten nuoren ystävänsä kera ylös.
"Minä aavistan," sanoi kapteeni heidän astuessansa portaita ylös, "että miss Kitty Tregarthenin häät eivät tule lykätyksi kauaksi, ja että me saamme selkoa asiastamme."
"Minä toivon niin," sanoi nuorukainen. "Milloin arvelette?"
"En nyt juuri niin tarkoin voi sanoa, mutta pian. Tässä on huoneenne,", sanoi kapteeni, hiljaa au'aisten ovea ja katsellen huoneesen; "ja tässä on merenkulkija mies. Minkälainen mies hän lienee? Hän hengittää hyvin raskaasti; eikö niin?"
"Hän nukkuu kuin lapsi, hengittämisestä päättäen," sanoi nuori kalastaja.
"Kenties hän näkee unta kodistansa," vastasi kapteeni. "En voi häntä nähdä. Hän nukkuu yhtä sikeästi kuin Arson Parvis, ja kuorsaa yhtä kovasti kuin hän; vai mitä sanotte? Hyvää yötä, matkatoveri."