Molemmat olivat siitä hyvin iloiset ja kiittivät häntä sydämellisesti.
"Hyvä," sanoi kapteeni, ottaen kellonsa esille. "Kello on nyt puoli välissä yhdeksän perjantaiaamulla. Minä panen sen muistiin ja sitten me laskemme kuinka monta tuntia viivymme matkalla Steepwaysiin. Nyt on päätös tehty, ja nyt lähdemme matkalle."
He kulkivat niin joutuisasti, että saapuivat Barnstapleen seuraavana aamuna niin varhain, että lakimiehen konttoori ei vielä ollut avattu, vaan kapteeni istui vähän aikaa rappusilla odottaen, että palvelija tulisi ovea avaamaan. Mutta palvelijan sijaan tulikin itse tuomari, ja kapteeni tutustui kohta hänen kanssansa.
Tuomari tunsi sekä Hughin, että Alfredin ja heidän oli siis varsin helppo nähdä ne heidän isävainajansa papereista, jotka olivat hänen hallussaan. Paperit olivat etupäässä vanhoja kirjeitä ja velkakirjoja, joiden joukosta kapteeni noin puolipäivän aikana vihdoin löysi erään, joka koski heidän asiaansa.
Siinä oli sanottu, että eräs Lawrence Clisfold niminen mies oli vainajalta lainannut viisisataa puntaa siihen aikaan, jolloin hän oli ollut nuori kauppias Barnstaplessa. Vielä oli mainittu, eitä hän oli lainannut tämän rahasumman erästä kauppa-yritystä varten, jonka kautta hän toivoi pääsevänsä itsenäiseksi, sillä silloin hän oli vaan kauppakirjurina suuren kauppahuoneen palveluksessa, jonka nimi oli Dringworth ja kumppanit; heidän kauppansa oli Amerikakadun varrella Lontoossa. Vielä oli siinä mainittu, että summa oli lainattu sillä ehdolla, että se määrätyn ajan kuluessa oli maksettava; mutta kun määrätty aika oli kulunut, niin Clisfold ei voinutkaan velkaansa maksaa, sillä tuo kauppa-yritys oli mennyt tyhjiin. Silloin hän oli kirjoittanut velkojallensa jotenki röyhkeästi ja pyytänyt, että velan maksaminen lykättäisiin toistaiseksi. Velkoja oli silloin evännyt tätä pyyntöä ja sanonut ei voivansa odottaa. Clisfold oli silloin maksanut velan ja samalla kirjoittanut hävyttömän kirjeen, jossa hän ilmoitti, että eräs sukulainen oli pelastanut häntä häviölle joutumasta. Kuittikirjaa lähettäessään Raybrock kirjoitti Clisfoldille, ettei hänen koskaan pitänyt koettaakaan saada lainata rahaa häneltä, sillä hän ei enää uskaltanut lainata rahojansa.
Kapteeni ei tuomarille puhunut mitään tämän tärkeän paperin löytämisestä. Mutta kun paperit oli pantu takaisin laatikkoon ja kapteeni molempien nuorien kumppaniensa kera oli lähtenyt konttoorista, niin hän tyytyväisenä lyödä läjähytti polvellensa ja sanoi:
"Tähän saakka on meillä ollut hyvä ja myötäinen tuuli, sillä ettekö huomaa, että kaikki tämä käypi yhteen sen kanssa mitä Raybrockin perheen hidas jäsen mainitsi?"
Jos veljet eivät ennen olleet sitä huomanneet, niin he nyt sen huomasivat. Kapteeni ei kuitenkaan sallinut heille paljon miettimisen aikaa, sillä hän heti paikalla vaati heidät nousemaan rattaille taas ja niin ajettiin Steepwaysiin. Iltapuolella he saapuivat kylään; ja vaikka vielä oli aivan valoisa, ei heidän kumminkaan ollut vaikea päästä Tregarthenin majaan kyläläisten huomaamatta, sillä he vaatettivat takaisin tulleen merimiehen niin, ettei kukaan voinut häntä tuntea. Kitty ei ollut näkyvissä ja Tregarthen istui omassa pienessä huoneessaan ikkunan ääressä kirjoittaen.
"Sir," sanoi kapteeni puristaen hänen kättänsä, "olen iloinen siitä, että teidät taas saan tavata. Kuinka voitte, sir? Minä sanoin teille, että kyllä vielä tulette ajattelemaan toisin minusta, ja nyt minä onnittelen teitä siitä, että kohta tulette sitä tekemään."
Samassa kapteeni näki Tom Pettifer Ho'n, joka uunin tykönä hääri ja puuhasi.