Jasper meni ovelle ja sulki sen. »Pelkäänpä, että pidätte minua kovin herkkäluontoisena lakimiehenä, Halliday, mutta kertomanne juttu liikuttaa minua, totisesti liikuttaa.»
»Mielestäni sen pitäisi», vastasi kapteeni istuutuen. »Se vaikuttaa kehen hyvänsä, eikö totta?»
»Kyllä, kyllä!» myönsi Jasper huokaisten. »Onhan se hyvän väärin, ymmärrättehän — kokonaan ammattini vastaista — mutta luullakseni olette ottanut jutun vaimentamisen sydämenasiaksi, eikö niin?»
»Olen totisesti», sanoi kapteeni innokkaasti. »Ja jos te tietäisitte kaikki, niin sanoisitte samoin.»
»Ettekö ole kertonut minulle kaikkea?» kysyi Jasper tyynesti. »En tarkoita pojan nimeä; sen saatte pitää salassa, jos haluatte.»
»Ei; en tahdo salata mitään, jos suostutte auttamaan minua», selitti kapteeni avomielisesti. »Jos olisitte päättänyt olla auttamatta, niin tietysti en olisi ilmaissut teille hänen nimeään.»
»Ette luonnollisestikaan», selitti Jasper hymyillen ja vilkaisten paperipalaseen. »No niin, kenties olisi teidän parasta kertoa minulle kaikki, eikö niin?»
»Niin luulen minäkin», myönsi kapteeni. »Nuorukaisen nimi on —
Etheredge.»
»Ether—, kuinka se tavataan?» tiedusti Jasper välinpitämättömästi.
Kapteeni tavasi nimen. »Se ei ole tavallinen nimi, eikä hän suinkaan ole tavallinen poika; hän on sorea nuorukainen, enkä voinut olla tuntematta sääliä häntä kohtaan, sillä hän on jäänyt niin kovin paljon omiin valtoihinsa — ilman ystäviä ja muuta sellaista.»