»Onko teillä pitkälti matkaa?» toisti ratsastaja, ja vaikka hänen sävynsä olikin kohtelias, niin se osoitti, että hän oli tottunut saamaan vastauksen kysymykseensä.
»Ei ole, vain tuonne pienelle valkealle portille.»
»Pienelle valkealle portille — Etheredgen, taiteilijan, asuntoon?» huudahti mies hämmästyneenä. »Asutteko siellä?»
»Kyllä.»
»En ole milloinkaan ennen nähnyt teitä Wyndwardissa.»
»Ette olekaan; en ole täällä ollutkaan tätä iltaa aikaisemmin.»
»Tätä iltaa? Tiesinhän, etten ollut teitä ennen tavannut.»
Miehen sävy, joka täydelleen poikkesi kuluneesta mielistelystä, nostatti veren Stellan kasvoihin. Tällä välin he olivat ehtineet portille. Mies käveli tytön rinnalla, suitset käsivarrellaan, ja kookas hevonen asteli rauhallisesti kuin lammas. Stella pysähtyi ja sanoi: »Hyvää yötä!»
»Hyvää yötä!» vastasi ratsastaja. »Mutta malttakaahan! Aion lähteä pois. Jos kerran olette saapunut vasta tänä iltana, en voi saada tietää nimeänne. Tahdotteko sanoa sen minulle, ennenkuin poistun?»
»Nimeni on Stella Etheredge. Olen taiteilija Etheredgen veljentytär.»