Tyttö säpsähti ja antoi kätensä pudota kartalle.
»Minä ajattelen vain sinua, armaani», jatkoi Adelstone. »Omasta puolestani toivoisin, että avioliittomme solmittaisiin täällä —»
»Ei, ei täällä», sopersi tyttö, kuvitellen seisovansa Wyndwardin kirkossa alttarin edessä ja näkevänsä kartanon valkeat seinät lausuessaan vihkimävalansa. »Ei täällä.»
»Kyllä ymmärrän», mutisi Jasper. »Miksi ei sitten siellä? Setäsi voisi tulla sinne siksi aikaa, eikö niin?»
Stella ei virkkanut mitään, ja tyytyväisesti myhäillen käänsi Jasper kartan laskoksiin.
»Se on päätetty», hän sanoi. »Menemme Carlyoniin. Tekin pistäydytte siellä, toivoakseni, sir. Me tarvitsemme teitä.»
Vanhus pyyhkäisi valkeat hiukset otsaltaan. »Vai niin? Mitä varten?»
»Lakittamaan Stellaa vihille», vastasi Jasper. »Hän on luvannut, että liittomme solmitaan siellä.»
Vanhus katsahti tyttöön. »Miksi ei täällä?» hän kummasteli; mutta Stella pudisti päätään. »No, olkoon niin», myöntyi setä. »Se on kummallinen mielijohde, mutta tytöt ovat oikullisia. Te lähdette siis, mutta älkää pitäkö pahempaa hälyä kuin on välttämätöntä!»
Niin oli Stellan kohtalo ratkaistu, ja onneton päivä häämötti synkkänä hänen edessään.