»Sähkösanoma minulle!» huudahti herra Etheredge. »Ihmeitä tapahtuu aina. Tulkaa sisään, herra Adelstone!»
»Toivotan teille hyvää yötä nyt», virkkoi Jasper, pudistaen päätään. »Suokaa anteeksi, että tarjoan vasenta kättäni, neiti Stella», lisäsi hän, ojentaen kättään.
Stella tarttui siihen; se oli kuuma ja kuiva. »Olen hyvin pahoillani», sanoi neito hiljaa. »En voi sanoa, kuinka pahoillani olen.»
»Älkää siitä välittäkö», lohdutti Adelstone. »Unohtakaa se, kuten minäkin teen! Se ei merkitse kerrassaan mitään.»
»Ja olen varma, että — loordi Trevornekin pahoittelee sitä», kuiskasi
Stella.
»Epäilemättä», myönsi Jasper. »Olen aivan varma siitä, ettei loordi Trevorne halunnut katkaista käsivarttani. Mutta sainpa totisesti tarpeeksi ankaran rangaistuksen huolimattomuudestani, vaikka, sen vakuutan, olisin pysäyttänyt hevoseni hyvissä ajoin.»
»Kyllä, kyllä; sitä en ollenkaan epäile. En usko olleeni vähääkään vaarassa», sanoi Stella vakavasti.
»Niin», jatkoi herra Adelstone hiljaa. »Loordi Trevornen ei ollut ensinkään tarpeellista heittää minua satulasta eikä edes loukata minua. Mutta loordi Trevornellahan on etuoikeuksia, eikö olekin?»
»En — en ymmärrä, mitä tarkoitatte!» vältteli Stella heikosti.
»Tarkoitan, että loordi Trevorne saa rankaisematta tehdä sellaista, mitä toiset eivät voi edes ajatella.»