»Kyllä», kuului tyyni vastaus.
»Todennäköisesti hän lähtee ulos ensi töikseen varhain aamulla. Haluan tietää, minne hän menee.»
»Ainoastaanko ensimmäisen paikan, johon hän pysähtyy?» kysyi Scrivell.
Jasper empi hetkisen. »Jospa pitäisit häntä yleensä silmällä — sanokaamme kello yhteen saakka — ja palaisit sitten tänne. Haluan tietää, missä hän liikkuu. Ymmärrätkö, Scrivell?»
»Ymmärrän, sir», oli vastaus. »Eikö mitään nimeä?»
»Kyllä, Etheredge», selitti Jasper rauhallisesti; »mutta siitä ei ole väliä. Älä tiedustele mitään hotellista äläkä muualtakaan, jos suinkin voit sen välttää!»
»Selvä on, sir», sanoi mies ja poistui huoneesta.
Uinaillessaan maatalossa, lähellä sulotuoksuisia niittyjä ja solisevaa jokea, ei Stella aavistanut, että ensimmäiset silmät siihen verkkoon, jota Jasper Adelstone punoi häntä varten, kudottiin sinä yönä Lincoln’s Innin synkissä huoneissa.
Yhtä vähän aavisti lady Wyndward, viruessaan valveilla ja turhaan koettaessaan keksiä keinoja torjuakseen maalarin veljentyttären pojassaan aikaansaaman »hurmauksen» seuraukset, että terävämpi ja häikäilemättömämpi järki oli jo alkanut työskentellä samaan suuntaan.