Nuo kelpo-ukot osoittivat suurta taipumusta ajaa minut tieheni, koska lääkkeiden voima muka saattoi heikontua valkoisen miehen saastaisesta katseesta, mutta heidän ruhtinattarensa esti heidät siitä, ja mulla oli siis hyvä tilaisuus mielin määrin katsella hänen suloansa.
Olin usein nähnyt tavallisen Kafferilais-taikurin täydessä puvussaan, mutta tämä vaimo sukupuolensa hienolla huomausky'yllä oli saanut itsensä puetuksi inhoittavampaan, ja siis näyteltäväänsä osaa varten sopivampaan pukuun, kuin yksikään toinen ihmisolento, jonka ennen tai myöhemmin olen tavannut. Hänen seuralaisensa olivat kyllä kamoittavan näköisiä, mutta itse hän toki joka suhteessa vei niistä voiton; ja ell'en sydämessäni olisi ollut vakuutettu, ett'ei hänen majesteettinsa Perkeleen ylimalkaan ole tapana peittää sorkkiaan millään valheverholla, niin olisipa tosin ollut anteeksi annettava asia, jos olisin luullut hänen itsensä noitaukon haamussa edessäni seisovan.
Näin edessäni olennon, ihan alastoman, ell'ei lukuun ota jonkinmoista esiliinaa lanteiden ympärillä, joka oli koristettu kaikenkarvaisilla helmillä ynnä leijonan, leopardin ja muiden metsänpetojen hampailla ja kynsillä. Mutta älköön luultako, että tämän puuttuvaisen vaatetuksen takia vaimon tumma iho pääsi näkyviin; sillä niin ei ollut asian laita, ensiksikin siitä syystä, että hän kiireestä kantaan saakka oli yltä yleensä punamullalla ja piipun tuhalla maalattu; ja toiseksi, koska suuri osa noita älykkäitä koristuksia oli silmältä peitossa verkon takana, niin inhoittavan, että sen paljas näkö milt'ei saanut minua pyörtymään. Hänen kaulansa ympäri oli ripustettu jonkun äsken teurastetun eläimen sisälmykset, joita oli vereen kastettu, niin että tämä hiljakseen valui pitkin akan koko ruumista. Kiemuroina ne riippuivat hänen rinnoillaan, ympäröivät hänen kupeitaan, takertuivat polviin kiinni ja valuivat suurina röykkyinä hänen verisille nilkoilleen. Päälaelle oli sisustettu alligatori tai sisilisko sovitettu, ja pienempiä suolia oli kierretty hänen verta tippuileviin hiuksiinsa. Minua ihmetytti, kuinka hän jaksoi kantaa kaikkea tuota törkyä, jolla itsensä oli koristanut; mutta kaikki muut ajatukset hukkuivat yhteen ainoaan valtaavaan kauhistuksen tunteesen, kun inhoittava hirviö verkalleen astui minua kohden ja puhutteli minua sillä nimellä, jolla maan-asukkaat mua tavallisesti kutsuivat.
"Kuka olet?" huusin hänelle, ja minut valloitti ankara halu lähteä karkuun. "Kuinka nimeni tunnet?"
"Te olette Kuta, Englantilainen, jonka karjan Cetewayo on ryöstänyt. Eikä ainoastaan karjaanne", hän jatkoi, lähestyen niin liki, että pelkäsin hänen törkeiden koristustensa minuun koskevan, "eikä ainoastaan karjaanne. Tsululais-kuninkaan käsissä on jotain, jota pidätte raavaitanne kalliimpana", ja hän irvisti ilkeästi, huomatessaan että minä säpsähdin tuon odottamattoman tiedon kuultuani.
"Sanokaa mulle kaikki, mitä tiedätte", pyysin rukoilevasti, ja inho, jonka akan läheisyys minussa vaikutti, haihtui ankaran haluni tieltä saada häneltä houkutelluksi salaiset tietonsa. "Miksikä peittäisitte surevalta isältä ilmoituksia, jotka hänen sydäntään virkistäisivät?"
"Surevalta isältä!" kertoi hän kolkosti. "Mitä on valkoinen pappi koskaan tehnyt minun tai kansani eduksi, että olisi mun syytä huojentaa kuormaa, jota hän ikuisesti on niskoillaan kantava. Eikö hän ole halveksien puhunut siitä säädystä, johon minä kuulun, ja koettanut saada meitä naurun alaiseksi ja kansaa epäuskoiseksi niille voimille, joita meillä on hallussamme? Eikö hän ole lakkaamatta puuhannut saadakseen meitä maasta hävitetyiksi? Ei, en tahdo sanaakaan sanoa, joka valkoisen papin kurjuutta lieventäisi".
"Niin antakaa mun saada tietää kaikkein pahin", sanoin valittaen. "Minä olen Kafferllais-heimojen kesken elänyt kuin veli. Miksikä te, joka niin mahtava olette, peittäisitte totuutta minulta, joka olen niin heikko? Ja eikö olisi voitto valkoisesta papista, kun voisitte sanoa: 'Kas, te ette uskoneet mitä maan loitsijat sanoivat; kuulkaa nyt ilmoituksia, joita teidän oma taikakirjanne ei kykene teille antamaan'. Eikö se olisi parempi kosto kuin mikään muu?"
Näin sanoessani tarkastelin tuskallisesti vaimon ilkeitä kasvonjuonteita, ja mielihyväkseni näin, että ne selvään kävivät lempeämmiksi. Nauttia koston makeutta tähän malliin ei silminnähtävästi ikinä ollut hänen mieleensä tullut, ja liikkumatta hän kauvan seisoi edessäni, ajatuksiin vaipuneena.
"Nytpä", ajattelin itsekseni, "jos vielä voin saada omanvoiton-pyynnin avukseni, niin olen jutun voittanut"; ja vetäen lakkaristani taskukellon — viimeisen muiston isävainaastani — minä painoin huuleni sen osoitustauluun ja kuiskasin niin matalalla äänellä, ett'ei sanani voineet tunkeutua noiden alhaisempien noiturien korviin: "Jos valkoinen pappi sinä hetkenä, jolloin varjot ovat lyhyimmillään, saa tietää, mitä on hänen kadonneelle lemmikilleen tapahtunut, niin tulee tämä päivänmittari suuren loitsija-vaimon omaksi".