»Herra on armollinen ja vanhurskas, ja meidän Jumalamme on laupias.
Minä olin viheliäinen, ja Hän pelasti minut.» Ps. 116: 5,6.

Suru — suru ja onnistumattomuus — pakoittavat ihmiset uskomaan, että on Yksi, joka kuulee rukouksen, pakoittavat heidät korottamaan silmänsä sen Yhden puoleen, joka heitä auttaa. Kun meitä todellisuudessa kohtaavat pelättävät vaarat, kuolema, pettymykset, häpeä ja häviö — ja etenkin ansaittu häpeä ja ansaittu häviö — sulavat kaikki syyt pois; ja se mies eli nainen, joka aikanaan oli liika kernas sanomaan: »Voi, Jumala ei näe eikä kuule», alkaa kiihkeästi toivoa, että Jumala todella näkee, että Jumala todella kuulee. Synkkinä hetkinä, jolloin ei mitään lohdutusta tai apua ole ihmisellä, jolloin hänellä ei ole mitään pakopaikkaa, eikä kukaan ihminen välitä hänen sielustaan, silloin tulee tuo pelätty, mutta mitä siunatuin kaikista kysymyksistä esille: Mutta eikö ole Yksi, joka on korkeampi kuin kukaan ihminen, jonka turviin minä voin paeta? Eikö ole Yksi, joka on korkeampi kuin ihminen, ja joka välittää minun sielustani ja niitten sieluista, jotka ovat minulle rakkaammat kuin oma sieluni? Eikö ole ketään ystävää? Ketään auttajaa? Ketään vapauttajaa? Ketään neuvon antajaa? Eikö ole edes ketään tuomaria? Eikö ketään rankaisijaa? Eikö Jumalaa, olkoonpa niinkin että Hän on kuluttava tuli? Olenko minä surkeudessani yksin avaruudessa? Onko minun kurjuuteni aivan aatteeton ja toivoton? Ellei ole ketään Jumalaa, niin on kaikki minulle toivotonta ja kuolon omaista. Mutta jos on olemassa Jumala, silloin voin minä toivoa, että on jotain tarkotusta minun surkeudellani; että se tulee minulle erityisestä syystä, olkoonpa niinkin että se on minun oma syyni. Silloin voin minä keskustella Jumalan kanssa, joskin ehkä yhtä kiihkeillä sanoilla kuin Job ja kysyä: Mikä on tämän surun tarkotus? Mitä olen minä tehnyt? Mitä pitäisi minun tekemän? Minä tahdon sanoa Jumalalle: »Elä minua tuomitse, anna minun tietää, miksi sinä taistelet minun kanssani! — Minä tahdon puhua Kaikkivaltiaalle, ja minä haluan todistaa asiani Jumalan edessä.» Job. 10:2; 13:3. Oi, ystäväni, minä uskon että ihminen voipi saada rohkeutta ja viisautta puhua näin ainoasti Pyhän Hengen kautta. Mutta kun hän kerran on sanonut näin sydämestään, alkaa hän tulla vanhurskautetuksi uskosta; sillä hän uskoo Jumalaan. Hänellä on ollut luottamus Jumalaan — niin, paljoa enempi — hän on tunnustanut Jumalan vanhurskauden. Hän on tunnustanut, ettei Jumala ole ainoasti voima tai luonnon laki, ei ainoasti hirmuhaltija tai kiusanhenki; vaan järkevä Olento, joka tahtoo kuulla järkevää puhetta, ja vanhurskas Olento, joka tahtoo osoittaa vanhurskautta Hänen luomiaan olentoja kohtaan.

Westminster Sermons

Kuta syvempi ja katkerampi sinun yksinäisyytesi on, sitä enempi olet sinä Hänen kaltaisensa, joka huusi ristillä: »Minun Jumalani, minun Jumalani, miksis minun hylkäsit?» Hän tietää miltä semmoinen suru tuntuu. Hän tuntee pienimmänkin sinun tähtesi. Vaikka kaikki hylkäisivät sinut, Hän on vielä sinun kanssasi, ja jos Hän on sinun kanssasi, mitäpä se silloin tekee, jos kuka tahansa on sinut vähäksi ajaksi hylännyt? Ei toki mitään, sillä autuaat ovat, jotka nyt itkevät; sillä ketä Herra rakastaa, sitä Hän kurittaa; ja sentähden että Hän rakastaa köyhiä, sallii Hän heidän tulla syvälle nöyryyteen. Kaikki ovat nyt siunatut, paitse synti; sillä kaikki paitse synti ovat vapaaksi ostetut Jumalan Pojan elämän ja kuoleman kautta. Siunatut ovat viisaus ja rohkeus, ilo ja terveys, kauneus, rakkaus ja avioliitto, lapsuus ja miehuus, jyvät ja viinipuun hedelmä, muut hedelmät ja kukkaset; sillä Kristus osti ne elämällään vapaiksi. Ja siunatut ovat myöskin kyyneleet ja häpeä, siunatut ovat heikkous ja rumuus, siunatut ovat kuoleman tuska ja sairaus, siunatut ovat meidän syntiemme surullinen muisto ja särjetty sydän ja katuvainen henki. Siunattu on kuolema ja siunatut ne tuntemattomat tienoot, missä henki odottaa ylösnousemisen päivää; sillä Kristus lunasti ne kuolemallaan. Siunatut ovat kaikki, heikot yhtä hyvin kuin voimallisetkin. Siunatut ovat kaikki päivät, pimeät kuin valosatkin, sillä kaikki ovat Hänen ja Hän on meidän; ja kaikki ovat meidän, ja me olemme Hänen ainiaaksi.

Sentähden huokailkaa vain, te murheelliset, ja iloitkaa keskellä murhettanne; kärsikää edelleen, te kärsiväiset, ja iloitkaa keskellä surujanne. Iloitkaa siitä että olette tulleet surevain pyhän veljeskunnan jäseniksi; iloitkaa että teidät on katsottu mahdollisiksi Jumalan Pojan kärsimysten yhteyteen. Iloitkaa ja uskokaa edelleen; sillä surun jälkeen tulee ilo. Uskokaa edelleen; sillä ihmisen heikkoudessa on Jumalan voima tuleva täydelliseksi. 2 Kor. 12:9. Uskokaa edelleen; sillä kuolema on elämän portti. Pysykää lujana loppuun asti ja pitäkää sielunne kärsivällisyydessä lyhyen aikaa (Luk. 21:19), ja ehkä hyvinkin lyhyen aikaa. Kuolema tulee pian, ja pikemmin vielä ehkä Herran Jesuksen päivä. Kuta syvempi suru on, sitä lähempänä on pelastus: Yö on pimein juuri ennen päivän nousua; kun tuska on suurin, syntyy lapsi; ja Jesuksen päivä on nyt käsissä.

National Sermons

Sinä joka olet uupunut ja vaivautunut; sinä joka muutamin ajoin kuvailet että Herran käsi on lyhetty, ettei se voi pelastaa, ja olet valmis huudahtamaan: Jumala on minut unohtanut; ota sinä vastaan lohdutus ja katso Kristukseen. Sinä et voi koskaan tulla varmaksi Jumalan rakkaudesta, niin kauvan kuin et muista, että se on sama kuin Kristuksen rakkaus; ja katsomalla Kristukseen opit sinä tuntemaan sinun Isäsi ja Hänen Isänsä, jonka kaltainen ja jonka kuva Hän on, ja sinä saat nähdä että se Henki, joka käypi ulos Heistä molemmista, on laupeuden ja rakkauden Henki, joka ei voi olla menemättä ulos etsiäkseen ja pelastaakseen sinua, siitä yksinkertasesta syystä että sinä olet kadotettu. Katso Kristukseen, sanon minä; ja ole varma siitä, että mitä laupias Samarialainen teki haavoittuneelle matkustajalle, sen saman tekee Hän sinulle, koska Hän on Ihmisen Poika, inhimillinen ja ihmisrakas.

Oletko sinä ryöstetty, haavoitettu, hyljätty, jätetty kuolemaan, kulunut elämän taisteluissa ja pudonnut maailman epätasaiselle maantielle ilman neuvoa, ilman voimaa, ilman toivoa, ilman suunnitelmia? Silloin muista että täällä maailmassa kulkee Yksi, näkymätön, vaan kaikkialla läsnä oleva, jonka näkö on kuin Ihmisen Pojan näkö. Ja Hänellä on aikaa, ja Hänellä on tahtoa pysähtymään ja palvelemaan semmoisia kuin sinä! Ei ole ketään ihmisolentoa niin halpaa, ei mitään inhimillistä surua niin pientä, jota kohtaan Hänellä ei olisi aikaa, tahtoa ja voimaa osottaa laupeutta, koska Hän on Ihmisen Poika. Sentähden tahtoo Hän myös pysähtyä sinun luoksesi, olepa ken tahansa, jos olet väsynyt ja vaivautunut etkä voi löytää mitään lepoa sielullesi, ja Hän pysähtyy juuri siinä silmänräpäyksessä ja sillä tavalla, joka on paras sinulle. Kun sinä olet kärsinyt kyllin kauvan, vahvistaa, voimistaa ja perustaa Hän sinua. Hän on sitova sinun haavasi ja vuodattava niihin Hänen Henkensä — Pyhän Hengen, Lohduttajan — öljyä ja viiniä ja hoitava sinut omaan majaansa, josta on kirjoitettu: »Sinä suojelet heitä kasvojesi edessä ihmisten salajuonilta, Sinä kätket heitä majassasi riiteleväisiltä kieliltä. — Hän antaa käskyn enkeleillensä sinusta, että he suojelevat sinua kaikilla teilläsi (Ps. 31:21; 91:11); ja lopuksi antaa Hän sinulle levon Isän helmassa, josta sinä niinkuin kaikki ihmissielut olet alussa lähtenyt, ja johon sinä lopuksi olet palautuva yhdessä kaikkien niitten ihmissielujen kanssa, joilla on itsessään Jumalan ja Kristuksen Henki ja ijankaikkinen elämä.

Discipline and other Sermons.

Me pidämme kaikki lohdutuksesta. Mutta minkälaisesta lohdutuksesta me emme ainoasti pidä, vaan myös hyödymme? Semmoisestako, joka miellyttää? Ja että saisimme olla vapaita pelosta, tuskasta ja surusta? Semmoista lohdutusta me ihmisraukat emme tarvitse tässä matoisessa maailmassa, että saamme elää hyvinvoinnissa, vaan että tulemme voimakkaiksi. Meidän tarvitsemamme lohduttaja ei ole semmoinen, joka tahtoo sanoa ainoasti ystävällisiä sanoja, vaan joka tahtoo auttaa meitä — auttaa uupunutta, yksinäistä, raskautettua sydäntä, jolla ei ole aikaa levähtää. Me emme tarvitse loistavia, hymyileviä kasvoja, vaan voimallista, auttavaa kättä. Sillä me voimme olla semmoisessa tilassa, että hymyily loukkaa meitä ja että ystävällisyys — joskin olemme siitä kiitolliset — ei lohduta meitä enempää kuin ihana soitanto ihmistä, joka on hukkumaisillaan. Me voimme olla kurjat emmekä voi muuten olla ja ehkä emme tahdokaan jättää kurjuuttamme. Me emme halua luopua surustamme, emme tahdo unohtaa sitä, emme uskalla sitä. Suru on niin kauhea, niin vihlova, niin selvä, että Jumala, joka on meidän sydäntemme opettaja ja holhooja, toivoo kai meidän näkevän sen kasvoista kasvoihin ja kantavan sitä. Isämme on antanut meille kalkin — eikö meidän ole juotava se? Oi jos meillä olisi lohduttaja, joka auttaisi meitä juomaan loppuun katkeran maljan, että voisimme uskoa ja sanoa Jobin kanssa: »Katso, vaikka Hän minut tappaisi, enkö minä vielä sittekin toivoisi?» — että saisimme viisauden ottaa rauhallisesti vastaan surumme ja oppia se läksy, minkä sen on meille opetettava, — että se antaisi meille lujan tahdon pysymään raittiina ja hiljaa keskellä maallisen elämän rientoja ja vaihteluita. Jos meillä olisi semmoinen lohduttaja, emme välittäisi, joskin hän väliin näyttäisi enempi ankaralta kuin lempeältä; me voisimme kärsiä nuhteita häneltä, jos me vain saisimme häneltä viisauden ymmärtää nuhteet ja rohkeuden kantaa kuritusta. Missä on semmoinen lohduttaja? Jumala vastaa: Tämä Lohduttaja olen Minä, taivaan ja maan Luoja. Maan päällä on lohduttajia, jotka voivat auttaa sinua viisailla sanoilla ja jaloilla neuvoilla, jotka voivat olla voimallisia kuin mies ja helliä kuin nainen. Mutta Jumala on voimallisempi kuin mies ja hellempi kuin nainen; ja kun miehen voimakas käsivarsi ei enää sinua kanna, ovat sinun tukenasi kuitenkin Ijankaikkiset Käsivarret.