Hän näki, että nuo kolme gorgonia nukkuivat ja että ne olivat suuret kuin elefantit. Hän tiesi, etteivät ne voineet nähdä häntä, sillä pimeyden hattu teki hänet näkymättömäksi; mutta silti hän vapisi laskeutuessaan heidän luokseen, niin hirmuiset olivat heidän kuparikyntensä.
Kaksi heistä oli rumia kuin sika ja he nukkuivat, hirveän suuret siivet levällään, sikeästi ja raskaasti, niinkuin siat; mutta Medusa väänteli ja käänteli itseään levottomasti; ja kun hän heitteli itseään, niin Perseus tunsi sääliä häntä kohtaan, hän näytti niin kauniilta ja surulliselta. Hänen siipensä hohtivat sateenkaaren värisinä ja hänen kasvonsa olivat kuin nymfin kasvot, hänen huulensa vain olivat yhteen puristetut ja hänen otsansa oli ikuisen surun ja tuskan uurtama; ja hänen pitkä kaulansa hohti niin valkoisena peilistä, ettei Perseuksella ollut sydäntä iskeä miekallaan. Ja hän sanoi: "Voi, jospa minun olisi määrä tappaa jompikumpi hänen sisaristaan!"
Mutta hänen katsellessaan kyykäärmeiden päät Medusan hiuksissa heräsivät ja alkoivat kurkistella kiiltävin, kavalin silmin ja näyttivät sihisten myrkkyhampaitaan; ja käännellessään Medusa veti kokoon siipensä ja näytti kupariset kyntensä; ja Perseus näki, että hän kaikesta kauneudestaan huolimatta oli yhtä häijy ja ilkeä kuin nuo toisetkin.
Silloin Perseus laskeutui alas ja astui rohkeasti hänen luokseen ja katsoi kiinteästi peiliinsä ja iski kerran voimakkaasti Harpe-miekalla; eikä toista iskua tarvittukaan.
Sitten hän kääri pään vuohennahkaan pitäen kasvonsa pois käännettyinä ja syöksyi korkealle ilmaan nopeammin, kuin hän koskaan ennen oli syöksynyt.
Medusan siivet ja kynnet rapisivat, kun hän kaatui kuolleena kalliolle; ja hänen rumat sisarensa heräsivät ja näkivät hänen makaavan verissään.
Kirkuen ja parkuen he lensivät ilmaan ja etsivät hänen surmaajaansa. Kolmasti he lensivät ristiin ja rastiin kuten haukat, jotka ahdistavat peltopyytä; ja kolmasti he nuuskivat ristiin ja rastiin niinkuin koirat, jotka ajavat peuraa. Viimein he haistoivat veren hajun ja pysähtyivät hetkeksi siitä varmistuakseen ja sitten he taas syöksyivät eteenpäin hirveästi ulisten ja rääkyen, ja koleasti kumisi tuuli heidän siivissään.
Eteenpäin he lensivät räpytellen ja rapsuttaen siipiään, niinkuin kotkat jäniksen perästä; ja rohkeudestaan huolimatta Perseus tunsi verensä hyytyvän, kun hän kuuli niiden ulisten tulevan takanaan; ja hän huusi: "Kantakaa minua nyt hyvin, kelpo sandaalit, sillä kuoleman koirat ovat kintereilläni!"
Ja hyvin ne oivalliset sandaalit häntä kantoivatkin pilvien ja auringon paisteen halki ja rannattoman meren poikki; ja hänen kintereillään seurasivat kuoleman koirat ja niiden siipien kohina voitti tuulen pauhun. Mutta kohina heikkeni heikkenemistään, ja äänten ulina kuoli pois, sillä sandaalit olivat gorgoneitakin nopeammat. Ja illan tullen gorgonit olivat kaukana jäljessä, kaksi mustaa pilkkua etelän taivaalla, kunnes viimein aurinko laski, eikä Perseus nähnyt heitä enää.
Silloin hän tuli takaisin Atlaan luo ja nymfien puutarhaan; ja kun jättiläinen kuuli hänen tulevan, niin hän huokasi syvään ja sanoi: "Täytä lupauksesi". Silloin Perseus piti Gorgon päätä hänen edessään, ja hän pääsi lepoon kaikista vaivoistaan, sillä hän muuttui kallionkärjeksi, joka iäti nukkuu korkealla pilvien yläpuolella.