Kun vuosi oli loppuun kulunut, niin Perseus palkkasi foinikialaisia Tyrosta ja kaatoi seetripuita ja rakensi itselleen komean soutulaivan; ja hän maalasi sen saalinkipönkät tulipunaisiksi ja tervasi sen kyljet; ja pani laivaan Andromedan ja kaikki hänen myötäjäisensä; jalokivet ja kalliit saaliit ja Idän mausteet; ja suuri oli itku ja parku, kun he soutivat pois. Mutta hänen uskaliaan tekonsa muisto jäi jäljelle, ja Andromedan karia näytettiin Iopen rannalla Palestiinassa vielä enemmän kuin tuhat vuotta sen jälkeen.
Perseus souti foinikialaisineen länttä kohden ja Kreetan meren poikki, kunnes he tulivat siniselle Aigeianmerelle ja Hellaan hymyileville saarille ja Seriphokseen, Perseuksen muinoiseen kotiin.
Hän jätti laivansa rannalle ja kiipesi ylös niinkuin entisinä aikoina; ja hän syleili äitiänsä ja Diktystä, hyvää kasvatusisäänsä, ja he itkivät kaikki kauan aikaa, sillä siitä oli seitsemän vuotta ja enemmänkin, kuin he viimeksi olivat tavanneet toisensa.
Sitten Perseus lähti Polydekteen palatsiin; ja vuohennahassa hän kantoi
Gorgon päätä.
Kun hän astui saliin, niin Polydektes istui pöydän päässä ja kaikki hänen ylimyksensä ja maanomistajansa molemmin puolin kukin arvonsa mukaan, ahmien kalaa ja vuohen lihaa ja juoden veripunaista viiniä. Harpunsoittajat soittivat ja kemuilijat huusivat ja viinipikarit kilahtelivat iloisesti, kun ne kulkivat kädestä käteen, ja kova oli melu Polydekteen salissa.
Perseus seisahtui kynnykselle ja huusi kuningasta nimeltä. Mutta kukaan vieraista ei tuntenut Perseusta, sillä niin hän oli muuttunut pitkällä matkallaan. Hän oli lähtenyt poikana ja palasi kotiin uroona; hänen silmänsä loistivat kuin kotkan silmät, ja hänen partansa oli kuin leijonan harja ja hän seisoi siinä komeana kuin villi härkä.
Mutta häijy Polydektes tunsi hänet ja paadutti sydäntänsä vielä enemmän ja huusi pilkaten:
"Kas, löytöläistä! Onko mielestäsi ollut mukavampi luvata kuin täyttää lupauksesi?"
"Ne, joita jumalat auttavat, ne täyttävät lupauksensa; ja ne, jotka heitä halveksivat, niittävät, mitä ovat kylväneet. Kas, tässä saat Gorgon pään!"
Perseus veti pois vuohennahan ja piti ylhäällä Gorgon päätä.