Mutta oinas kantoi molempia lapsia kauas yli maiden ja merien, kunnes he tulivat Thraakian Khersonesokseen, ja siellä Helle putosi mereen. Ja tuo kapea salmi nimitettiin hänen mukaansa Hellespontoksi, Helleen mereksi, ja se nimi sillä on ollut tähän päivään asti. Sitten oinas lensi Phriksos selässään koillista kohden sen meren yli, jota me nyt nimitämme Mustaksimereksi; mutta helleenit nimittävät sitä Eukseinokseksi, vieraanvaraiseksi mereksi. Ja viimein, niin kerrotaan, he pysähtyivät Kolkhiiseen jyrkälle Sirkassian rannikolle; ja siellä Phriksos sai Aietes-kuninkaan tyttären, Khalkiopeen, puolisoksensa; ja hän uhrasi oinaan jumalille; ja Aietes naulasi sen taljan pyökkipuuhun Areen, sodanjumalan lehtoon.
Ja jonkin ajan kuluttua Phriksos kuoli, ja hänet poltettiin, mutta hänen henkensä ei saanut lepoa; sillä hänet oli poltettu kaukana syntymämaastaan ja Hellaan päivänpaisteisilta kukkuloilta. Hän ilmestyi unessa Minyain uroille ja huusi surullisesti heidän vuoteittensa vieressä: "Tulkaa vapauttamaan minun henkeäni, jotta pääsisin kotiini isieni ja heimoni luo ja Minyain suloiseen maahan!"
Ja he kysyivät: "Kuinka me saatamme vapauttaa sinun henkesi?"
"Teidän täytyy purjehtia meren yli Kolkhiiseen ja tuoda kotiin Kultainen talja; silloin minun henkeni seuraa sitä, ja minä pääsen nukkumaan isieni luokse ja saan levon."
Sillä tapaa hän usein tuli ja huusi heille; mutta kun he heräsivät, niin he katselivat toinen toistaan ja sanoivat: "Kuka uskaltaa edes purjehtia Kolkhiiseen, saati sitten tuoda kotiin Kultaisen taljan?" Eikä koko maassa ollut ketään, joka olisi ollut kyllin rohkea sitä koettamaan; sillä oikea mies ja oikea aika ei ollut vielä tullut.
Phriksoksella oli serkku nimeltä Aison ja tämä oli kuninkaana Iolkoksessa, jonka rantoja meri huuhtelee. Siellä hän hallitsi rikkaita Minyain uroita samaan aikaan, kuin hänen setänsä Athamas hallitsi Boiotiassa; ja samoin kuin Athamaskin niin hänkin oli onneton mies. Sillä hänellä oli Pelias-niminen velipuoli, josta jotkut sanoivat, että hän oli erään nymfin poika, ja kaikenmoisia hämäriä ja ikäviä juttuja kerrottiin hänen syntymästään. Kun Pelias oli pieni lapsi, niin hänet heitettiin vuorille ja kesyttämätön tamma tuli ja potkaisi häntä. Mutta muuan ohikulkeva paimen; löysi lapsen, jonka kasvot olivat potkitut mustelmille, ja hän vei sen kotiinsa ja antoi sille nimeksi Pelias, koska sen kasvot olivat kolhitut ja mustuneet. Ja lapsi kasvoi ja hänestä tuli ylpeä ja lakeja halveksiva, ja hän teki monta kauheaa tekoa; ja viimein hän karkoitti velipuolensa Aisonin ja sitten oman veljensä Neleuksen ja otti itselleen valtakunnan ja hallitsi rikkaita Minyain uroita Iolkoksessa, jonka rantoja meri huuhtelee.
Ja kun Aison karkoitettiin, niin hän lähti surullisena pois kaupungista taluttaen kädestä pientä poikaansa; ja ihan sanoi itsekseen: "Minun täytyy piilottaa lapsi vuoristoon, muutoin Pelias sen varmasti tappaa, koska se on valtakunnan perillinen."
Hän kulki merenrannalta sisämaahan päin, Minyain laakson ja viinitarhojen ja oliivilehtojen halki ja Anauros-virran poikki Pelionia, tuota ikivanhaa vuorta kohden, jonka ohimot ovat valkoiset lumesta.
Hän nousi nousemistaan vuoristoon rämeiden ja somerikkojen ja mäkien yli, kunnes poika oli väsynyt ja arasteli jalkojaan, niin että Aisonin täytyi kantaa häntä käsivarsillaan, ja viimein he tulivat yksinäisen luolan suulle mahtavan kallion juurelle.
Kallion huipulle lumi oli kasaantunut aaltomaisiin röykkiöihin, jotka tippuivat ja rytisivät auringon paisteessa, mutta sen juurella luolan suun ympärillä kasvoi kaikenlaisia kauniita kukkia ja kasveja järjestettyinä riveihin kukin laji erikseen, ikäänkuin jossakin puutarhassa. Siinä ne kasvaa rehottivat auringon paisteessa ylhäältä tulevan vuorivirran pirskottamina. Ja luolasta kuului harpun soittoa ja miehen ääni, joka lauloi.