Yksi vain kulki yksinään ja vaieten, Asklepios, tuo ylen viisas lapsi. Hänellä oli helma täynnä kasveja ja kukkia ja nilkan ympärillä pilkullinen käärme, ja katse maahan luotuna hän tuli Kheironin luo ja kuiskasi, kuinka hän oli nähnyt käärmeen luovan vanhan nahkansa ja nuortuvan jälleen hänen silmiensä edessä ja kuinka hän oli mennyt laaksoon erääseen kylään ja parantanut kuolemaisillaan olevan miehen yrteillä, joita sairaan vuohen oli nähnyt syövän.
Kheiron hymyili ja sanoi: "Itse kullekin Athene ja Apollon antaa jonkin lahjan ja kukin on arvokas paikallaan. Mutta tälle lapselle he ovat antaneet kunnian ylitse kaikkien muiden, taidon parantaa, sillä välin kuin muut tappavat."
Sitten pojat kantoivat sisään puita ja pilkkoivat ne ja sytyttivät loimuavan valkean; ja toiset nylkivät hirvet ja paloittelivat ne ja panivat ne paahtumaan tulen ääreen. Ja sillä aikaa kuin ruoka kypsyi, he kylpivät jäätikkövirrassa ja pesivät pois tomun ja hien.
Sitten he söivät, kunnes eivät enää jaksaneet syödä enempää — sillä he eivät olleet mitään maistaneet sittekuin aamun koittaessa — ja joivat kirkasta lähdevettä, sillä viini ei ole terveellistä kasvaville pojille. Ja korjattuaan ruoan tähteet he kaikki paneutuivat pitkäkseen taljoille ja lehdille valkean ympärille, ja kukin vuorostaan otti lyyran ja soitti ja lauloi sydämensä pohjasta.
Vähän ajan perästä he menivät kaikki ulos luolan suulla olevalle ruohikolle, ja siinä he juoksentelivat ja painivat ja tappelivat ja nauroivat, niin että kivet putoilivat kalliosta.
Silloin Kheiron otti lyyransa, ja pojat liittivät kätensä yhteen ja tanssivat hänen tahtinsa mukaan, hyppelivät edes takaisin ja pyörivät ympäri. Siellä he tanssivat käsi kädessä, kunnes pimeä peitti maan ja meren, ja heidän vahvat valkoiset jäsenensä ja kiiltävät kultakutrinsa hohtivat tummassa laaksossa.
Vastatullut poikanen tanssi heidän kanssaan ja oli iloissaan ja nukkui virkistävää unta laakerin ja myrtin ja meiramin lehdillä ja ajuruohon tuoksuvilla kukkasilla; ja hän nousi aamun sarastaessa ja kylpi virrassa ja hänestä tuli noiden sankaripoikien koulutoveri, ja hän unohti Iolkoksen ja isänsä ja kaiken entisen elämänsä. Mutta hänestä tuli vahva ja viisas tuolla Pelionin kauniilla kukkulalla vuoriston kylmässä, karkaisevassa ilmastossa. Hän oppi painimaan ja taistelemaan nyrkkitaistelua ja metsästämään ja soittamaan harppua; ja sitten hän oppi ratsastamaan, sillä vanhan Kheironin oli tapana antaa hänen nousta selkäänsä; ja hän oppi tuntemaan kasvien voiman ja parantamaan kaikenlaisia haavoja. Kheiron kutsui häntä Iasoniksi, parantajaksi, ja se on ollut hänen nimensä tähän päivään asti.
II.
Kuinka Iason pudotti sandaalinsa Anauros-virtaan.
Kuluipa kymmenen vuotta, ja Iasonista kasvoi komea mies. Muutamat hänen tovereistaan olivat jo lähteneet, toiset taas olivat parhaillaan kasvamassa hänen rinnallansa. Asklepios oli mennyt Peloponnesokseen harjoittamaan ihmeellistä parannustointaan; ja jotkut sanovat, että hän saattoi herättää kuolleetkin henkiin. Ja Herakles oli mennyt Thebeen tekemään ihmeellisiä tekoja, jotka ihmisten kesken ovat tulleet sananparreksi. Ja Peleus oli nainut merinymfin ja hänen häistään puhutaan vielä tänäkin päivänä. Ja Aineias oli mennyt kotiinsa Troiaan, ja monta jaloa tarinaa saatte lukea hänestä ja kaikista niistä muistakin uroista, jotka olivat tuon hurskaan Kheironin oppilaita. Ja eräänä päivänä tapahtui, että Iason seisoi vuorella ja katseli pohjoiseen ja etelään ja itään ja länteen; ja Kheiron seisoi hänen vieressänsä ja tarkkasi häntä, sillä hän tiesi, että aika oli tullut.