Silloin Peliaan suu vetäytyi pilkalliseen hymyyn ja hänen silmänsä välähtivät ilkeästä ilosta; Iason huomasi sen ja hätkähti. Hänen mieleensä muistui tuon vanhan ukon varoitus, oma pariton sandaalinsa ja oraakkelin ennustus, ja hän huomasi joutuneensa ansaan.
Mutta Pelias vastasi tyynesti: "Poikani, niinpä teenkin."
"Sinä tarkoitat minua?" Iason huusi hypähtäen pystyyn, "siksi että minulla tänne tullessani on vain toisessa jalassa sandaali?" Ja hän kohotti nyrkkinsä kiukuissaan, mutta Pelias asettautui vastarintaan kuin susi; ja vaikea olisi ollut sanoa, kumpi heistä oli väkevämpi ja rajumpi.
Mutta hetken perästä Pelias puhui tyynesti: "Miksi olet niin äkkipikainen, poikani? Sinä, enkä minä, olet sanonut, mitä samottu on; miksi soimaat minua siitä, mitä en ole tehnyt? Jos sinä olisit käskenyt minua rakastamaan tuota miestä, josta puhuin, ja tekemään hänet vävypojakseni, niin olisin sinua totellut; entäpä jos minä tottelen sinua nytkin ja lähetän tuon miehen tavoittelemaan kuolematonta kunniaa. Enhän sillä tee pahaa sinulle enkä hänellekään. Yhden asian kuitenkin tiedän varmaan, sen, että hän lähtee, ja lähtee ilomielin; sillä hänen rinnassaan sykkii urhon sydän, joka rakastaa kunniaa ja häpeää sanansa rikkomista."
Iason näki joutuneensa ansaan, mutta hänen mieleensä muistui se toinen lupaus, jonka hän oli antanut Kheironille, ja hän mietti: "Entäpä jos kentauri olisi siinäkin ennustanut oikein ja tarkoittanut, että minun onnistuisi tuoda tuo talja takaisin!" Sitten hän huusi ääneen:
"Sinä olet hyvin puhunut, kavala setäni! Minä rakastan kunniaa ja uskallan pitää sanani. Tahdon mennä hakemaan tuota Kultaista taljaa. Lupaa minulle vain palkaksi, mitä sinulta nyt pyydän, ja pidä sanasi, niinkuin minäkin pidän sanani. Lupaa, että kohtelet lempeästi isääni minun poissaollessani kaikkinäkevän Zeuksen tähden ja annat minulle valtakunnan omakseni sinä päivänä, jolloin tuon takaisin Kultaisen taljan."
Silloin Pelias katsoi häneen ja tunsi melkein rakkautta häntä kohtaan kesken kaikkea vihaansa ja sanoi: "Minä lupaan ja tahdon täyttää lupaukseni. Eikä olekaan mikään häpeä antaa valtakuntaani sille miehelle, joka tuon taljan tuo."
Sitten he vannoivat lujat valat toisillensa; ja senjälkeen he menivät kumpikin sisään ja heittäytyivät nukkumaan.
Mutta Iason ei voinut nukkua, kun hän ajatteli ankaraa valaansa ja kuinka hänen täytyi se täyttää ypö yksinään ja varattomana ja ystävittä. Hän käänteli ja väänteli itseään vuoteessansa ja mietti milloin sitä milloin tätä keinoa; ja toisinaan tuntui kuin Phriksos olisi huutanut hänelle heikoin ja matalin äänin, ikäänkuin jostakin kaukaa meren takaa: "Anna minun tulla kotiin isieni luo ja päästä lepoon". Ja toisinaan hän oli näkevinään Heran silmät ja kuulevinaan uudestaan hänen sanansa: "Huuda minua hädän hetkellä ja koettele, voivatko Taivahiset unohtaa".
Ja aamulla hän meni Peliaan luo ja sanoi: "Anna minulle uhri, jotta uhraisin Heralle". Ja hän meni ja uhrasi uhrinsa; ja kun hän seisoi alttarin ääressä, niin Hera lähetti hänen mieleensä onnellisen ajatuksen, ja hän meni takaisin Peliaan luo ja sanoi: