Khalkiope oli siellä ja vapiseva Argos-poika ja Medeia, tarkasti huntuunsa kääriytyneenä; mutta Aietes ei tietänyt, että hän mutisi voimakkaita loitsuja huuliensa välistä. Silloin Iason huusi: "Täytä lupauksesi ja anna tulikitaisten härkiesi tulla esille."
Aietes kaski avata portit, ja taikahärät juoksivat esiin. Ja niiden vaskiset sorkat kalisivat maata vasten ja tulenliekkejä leiskui niiden sieraimista, kun ne sarvet sojossa ryntäsivät Iasonia kohden; mutta Iason ei väistynyt askeltakaan. Niiden tulinen hengitys peitti hänet, mutta se ei kärventänyt hiuskarvaakaan hänen päästään, ja härät pysähtyivät äkkiä ja värisivät, kun Medeia aloitti loitsunsa.
Iason hyökkäsi lähimmän kimppuun ja tarttui sen sarviin; ja he painivat ja tappelivat, kunnes härkä vaipui nöyränä polvilleen: sillä elukan rohkeus lannistui ja sen jykevät jäsenet kävivät hervottomiksi tuon tumman velhotytön kiinteän katseen ja hänen huultensa loitsumuminan vaikutuksesta.
Sitten Iason kesytti molemmat härät ja pani ne ikeen alle ja sitoi ne auraan ja hoputti niitä keihäällään, kunnes hän sai kynnetyksi koko pyhän pellon.
Kaikki Minyain uroot hurrasivat; mutta Aietes puri vimmoissaan huuliansa, sillä puolet Iasonin työstä oli jo tehty, ja aurinko oli vielä korkealla taivaalla.
Sitten Iason otti käärmeen hampaat ja kylvi ne ja odotti, mitä tapahtuisi. Mutta Medeia katsoi hänen kypäräänsä, ettei hän vain unohtaisi saamaansa opetusta. Ja jokainen vako kohosi ja paisui, ja jokaisesta mullanmukulasta putkahti mies. Tuhansittain niitä nousi maan povesta, ja jok'ikinen oli kiireestä kantapäähän asti teräkseen pukeutunut. He vetivät miekkansa ja syöksyivät Iasonin päälle, joka seisoi yksinään heidän keskellänsä.
Silloin minyalaiset kalpenivat pelosta; mutta Aietes nauroi katkeraa naurua: "Katsokaapa, jollei minulla jo olisi kylliksi sotureita ympärilläni, saattaisin manata niitä esiin maan povesta!"
Mutta Iason otti kypärän päästänsä ja nakkasi sen tiheimpään parveen. Ja sokea raivo valtasi heidät, ja epäluulo ja viha ja pelko; ja toinen huusi toiselle: "Sinä löit minua" ja "Sinä olet Iason, sinun pitää kuoleman!" Nuo maasta nousseet peikot joutuivat vimmoihinsa ja käänsivät kätensä toinen toistansa vastaan; ja he tappelivat väsymättä, kunnes he makasivat kaikki maassa kuolleina. Silloin taikavaot aukenivat, ja lempeä maa otti heidät takaisin helmaansa; ja ruoho kasvoi taas vihreänä heidän ylitsensä, ja Iasonin työ oli tehty.
Minyalaiset nousivat ja hurrasivat, niin että Prometheuskin kuuli heidän huutonsa kalliolleen. Ja Iason huusi: "Vie minut nyt heti taljan luo, ennenkuin aurinko laskee".
Mutta Aietes ajatteli: "Hän on voittanut härät ja kylvänyt ja korjannut tuon hirveän viljan. Ken onkaan tuo mies, joka on taikojakin voimakkaampi? Ehkäpä ihan vielä tappaa käärmeenkin." Niin hän ajatteli ja vitkasteli ja neuvotteli ruhtinaittensa kanssa, kunnes aurinko laski ja kaikki pimeni. Sitten hän käski airueen huutaa: "Jokainen mies menköön yöksi kotiinsa. Huomenna mennään tapaamaan uroita ja keskustellaan Kultaisesta taljasta".