"Mutta silloin uteliaisuuteni on jo menettänyt ruokahalunsa; se vaatii ravintoa juuri nyt."
"Kysykää Blanchelta, hän on lähempänä teitä kuin minä."
"Oh, älä neuvo häntä minun luokseni, äiti! Minulla on vain yksi sana sanottavana koko heimosta: he ovat vitsaus. Eipä siltä, että minä olisin paljoa kärsinyt heidän tähtensä, minä kyllä pidin puoleni. Mitä kepposia Theodor ja minä teimmekään Miss Wilson'eillemme, Mrs. Grey'llemme, ja Madame Joubert'eillemme! Mary oli aina liian unelias ottaakseen osaa älykkääseen juoneen. Parhaiten onnistui pila Madame Joubertin suhteen. Miss Grey oli kivulloinen raukka, vesittelevä ja alakuloinen, eikä maksanut vaivaa nujertaa häntä, ja Mrs. Grey oli niin karkea ja paksunahkainen, ettei mikään isku sattunut häneen. Mutta Madame Joubert parka! Näen vieläkin hänen voimattoman raivonsa, kun olimme jännittäneet hänet äärimmilleen — kaataneet teekuppimme, jauhaneet rikki voileipämme, viskelleet kirjamme kattoon ja pitäneet konsertteja viivottimella ja pulpeteilla, pesänluukuilla ja hiilihangoilla. Theodor, muistatko vielä noita iloisia päiviä?"
"Muistan toki", vastasi lordi Ingram veltosti, "ja tuo vanha kuikka parka huusi: 'Te ilkeät lapset!' ja silloin me saarnasimme hänelle, kuinka itserakas hän oli luullessaan voivansa opettaa niin älykkäitä vesoja kuin me olimme, vaikka itse oli niin tietämätön."
"Niin teimme, ja muistatko, Tedo, kuinka autoin sinua opettajasi, tuon jauhonvalkean Mr. Viningin, vainoamisessa. Hän ja Miss Wilson ottivat itselleen vapauden rakastua toisiinsa — ainakin Tedo ja minä ajattelimme niin. Panimme merkille helliä katseita ja huokailuja, joita pidimme 'suuren intohimon' merkkeinä, ja asianomaiset saivat pian tuntea keksintöjemme siunausta, sillä käytimme niitä hyväksemme karkoittaaksemme kiusanhenkemme talosta. Rakas äitimme sai pian vihiä asiasta, ja katsoi heidän suhteensa sotivan kaikkea säädyllisyyttä vastaan. Eikö totta, rouva äitini?"
"Tietysti, kultaseni. Ja olin aivan oikeassa, sillä on olemassa tuhansia syitä, joitten vuoksi helliä suhteita kotiopettajien ja kotiopettajattarien välillä ei pitäisi hetkeäkään suvaita missään hyvin järjestetyssä talossa. Ensinnäkin —"
"Oi, varjelkoon, äiti! Säästä meitä luetteloista! Sitäpaitsi tiedämme ne kaikki tyyni: huonoa esimerkkiä viattomille lapsille, hajamielisyyttä ja siitä johtuvaa huolimattomuutta velvollisuuksien täyttämisessä, asianomaisten ystävyydenliitosta johtuva tuttavallisuus, sitten juorut, hävyttömyydet, kapinat ja yleinen sekasorto. Olenko oikeassa, vapaaherratar Ingram of Ingram Park?"
"Olet oikeassa nyt kuten aina, liljankukkani."
"Silloin ei ole enää mitään lisättävää; vaihtakaamme keskusteluaihetta."
Amy Eshton, joka joko ei kuullut tahi ei ottanut huomioon tätä määräystä, yhtyi puheeseen pehmeällä, lapsellisella äänellään: "Louisa ja minä myös kiusoittelimme kotiopettajatartamme, mutta hän oli äärettömän hyvä ihminen, hän kärsi kaiken eikä mikään saanut häntä suunniltaan. Hän ei koskaan suuttunut meille, vai suuttuiko, Louisa?"