"Kautta Juppiterin, hänellä on makua!" huudahti Henry Lynn.
Miss Ingram nousi juhlallisena: "Minä menen ensimäisenä", sanoi hän äänellä, joka olisi sopinut häviävän sotajoukon johtajalle, joka itse asettuu eturiviin ja antaa merkin rynnäkköön.
"Oi, kultaseni, lemmikkini, älä mene — ajattele vielä!" huusi hänen äitinsä, mutta hän liukui hänen ohitsensa ylvään äänettömänä, katosi ovesta, jota eversti Dent piti auki, ja me kuulimme hänen menevän kirjastohuoneeseen.
Nyt seurasi verrattain syvä hiljaisuus. Lady Ingram katsoi tilanteen
mukaiseksi väännellä käsiänsä, minkä hän perinpohjaisesti tekikin. Miss
Mary ilmoitti, että hän puolestaan ei uskaltaisi mennä. Amy ja Louisa
Eshton tirskuivat kesken säikähdystään.
Minuutit vierivät verkalleen. Laskimme niitä viisitoista, ennenkuin kirjaston ovi taas aukeni. Miss Ingram palasi luoksemme kaarioven kautta.
Nauraisiko hän? Ottaisiko hän kaiken vain pilaksi? Kaikkien silmät olivat kiihkeän uteliaina häntä vastassa, ja hän kohtasi odottavat katseet kylmänä ja torjuen. Hän ei näyttänyt hämmentyneeltä eikä iloiselta, vaan kulki jäykkänä paikalleen ja istahti sille äänettömänä.
"No, Blanche", sanoi Lordi Ingram.
"Mitä hän sanoi, Blanche?" kysyi Mary.
"Mitä ajattelet hänestä? Miltä sinusta tuntuu? Onko hän oikea povaaja?" kysyivät neidit Eshton.
"No, no, hyvä herrasväki", vastasi Miss Ingram, "älkää ahdistako minua joka taholta! Totisesti voi teidän herkkäuskoisuuttanne helposti kiihdyttää! Te näytätte järjestään kaikki — hyvä äitini siihen luettuna — olevan ehdottomasti vakuutettuja siitä, että talossa on oikea noita-akka, joka on läheisessä liitossa sielunvihollisen kanssa. Olen nähnyt kiertävän mustalaisakan, hän on totuttuun tapaan harjoittanut minun suhteeni kädestälukemisen jaloa taitoa ja kertonut minulle asioita, mitä hänen kaltaisensa tavallisesti kertovat. Oikkuni on tyydytetty, ja luullakseni on paras, että Mr. Eshton uhkauksensa mukaan panee akan jalkapuuhun huomenna."