Hän näytti hämmentyneeltä. "Mitä, mitä?" sanoi hän kiireesti. "Uteliaisuus on vaarallinen asia — onpa hyvä, etten lupautunut täyttämään jokaista pyyntöä —"
"Mutta tämän täyttämisessä ei voi olla mitään vaaraa, sir."
"Sano se sitten, Jane, mutta soisin, että pyytäisit minulta puolta valtakuntaani, etkä utelisi salaisuuksia."
"Te kuningas Ahasverus! Mitä minä tekisin puolella valtakuntaanne? Luuletteko, että olen juutalainen koronkiskuri, joka koettaa saada varman jalansijan maassa. Tahdon paljon mieluummin kaiken luottamuksenne. Ettehän kiellä sitä minulta, jos kerran annatte minulle sijan sydämessänne?"
"Sinä saat mielihyvällä kaiken luottamukseni, mikäli se on sen arvoista, Jane, mutta älä Jumalan tähden halua hyödytöntä taakkaa! Älä ikävöi myrkkyä — älä lankea Eevan syntiin!"
"Miksikä ei, sir? Olette juuri päässyt sanomasta, kuinka mielellänne annatte valloittaa itsenne ja kuinka hauskaa on tulla voitetuksi. Eiköhän minun ole paras käyttää hyväkseni tuota tunnustusta ja ruveta mairittelemaan ja karttamaan, sitten itkemään ja kiukuttelemaankin, jos tarvitaan, — vain koetellakseni voimaani?"
"Minä varoitan sinua sellaisista kokeista. Jos uskallat liikoja, on leikki kaukana."
"Niinkö, sir? Pianpa se sitten loppuikin. Kuinka ankaralta näytätte nyt! Kulmakarvanne ovat käyneet paksuiksi kuin sormeni, ja otsanne on, kuten luin kerran eräässä hyvin ihmeellisessä runossa, 'kuin mustansininen ukkospilvi'. Tuoko on tuleva naimis-ilmeenne, vai kuinka?"
"Jos tuo on sinun naimis-ilmeesi, varon hyvänä kristittynä liittymästä tuollaiseen henkiolentoon ja salamanteriin. Mutta mitä tahdoit kysyä, hyttynen, anna kuulua!"
"Kas niin, nyt olette vähemmän kohtelias, ja pidänkin töykeydestä paljon enemmän kuin imartelusta. Olen mieluummin hyttynen kuin enkeli. Tätä tahdoin kysyä: miksi näitte niin paljon vaivaa saadaksenne minut uskomaan että tahdoitte naida Miss Ingramin?"