"Hän on sanonut saman asian minulle", vastasin.
"Onko hän? Uskotteko häntä? Oletteko suostunut?"
"Olen."
Hän katseli minua hämmentyneenä. "Sitä en olisi koskaan uskonut. Hän on ylpeä mies, kaikki Rochesterit ovat ylpeitä, ja ainakin hänen isänsä piti paljon rahasta Häntä itseäänkin on aina sanottu säästäväiseksi. Hän aikoo naida teidät?"
"Hän sanoo niin."
Mrs. Fairfax silmäili minua kiireestä kantapäähän, ja hänen silmistään luin, ettei hän löytänyt minussa mitään viehätysvoimaa, joka olisi riittänyt ratkaisemaan arvoitusta.
"Se käy yli ymmärrykseni", jatkoi hän. "Mutta tietysti se on totta, koska te sanotte niin. Kuinka se käy päinsä, sitä en osaa sanoa, sillä en todellakaan ymmärrä sitä. Tällaisissa tapauksissa tavallisesti etsitään aseman ja omaisuuden yhtäläisyyttä, ja te olette kaiken lisäksi kaksikymmentä vuotta nuorempi kuin hän. Hän voisi melkein olla isänne."
"Eihän toki, Mrs. Fairfax", huudahdin närkästyneenä, "hän ei ole ollenkaan kuin isäni. Kun olemme yhdessä, ei kukaan voisi hetkeäkään ajatella sellaista. Mr. Rochester näyttää yhtä nuorelta ja on yhtä nuori kuin moni mies kahdenkymmenenviiden vuoden iässä."
"Ja hän aikoo todellakin mennä kanssanne naimisiin rakkaudesta?"
Hänen kylmyytensä ja epäilyksensä pahoittivat mieltäni niin että kyyneleet nousivat silmiini.