"Saanko vesilasin, Mary", sanoi hän.
Lähestyin häntä ja annoin hänelle lasin, joka nyt oli vain puolillaan.
Pilot seurasi mukana vieläkin kiihtyneenä.
"Mikä on?" kysyi hän.
"Pane maata, Pilot", sanoin taaskin. Hän pysäytti lasin, jota hän juuri oli viemässä huulilleen ja kuunteli, sitten hän joi ja laski lasin maahan. "Sinähän se olet, Mary, eikö niin?"
"Mary on keittiössä", vastasin.
Hän ojensi nopeasti kätensä, mutta kun hän ei nähnyt, missä seisoin, ei hän ulottunut minuun. "Kuka se on? Kuka se on?" kysyi hän ja näytti koettavan nähdä valottomilla silmillään — turha ja masentava yritys! "Vastatkaa! Puhukaa taas!" sanoi hän käskevästi ja kovalla äänellä.
"Tahdotteko vähän lisää vettä, sir? Kaadoin puolet maahan", sanoin. "Kuka se on? Mitä se on? Kuka puhuu?"
"Pilot tuntee minut ja John ja Mary tietävät, että olen täällä. Tulin vasta tänä iltana", vastasin.
"Suuri Jumala! Mikä minun on? Mikä suloinen hulluus valtaa minut?"
"Ei se ole hulluutta, sir, mielenne on liian terve ja voimakas joutuaksensa harhaluulojen valtaan."