"Tahtoisin vain vähän kammata tuota mustaa, vanukkeista harjaanne. Olette kerrassaan peloittava, kun katselen teitä lähempää. Sanotte, että minä olen keijukainen, mutta kyllä te pikemmin olette villi-ihminen."
"Olenko kauhean näköinen, Jane?"
"Hyvin kauhean, sir, niinhän olette aina ollut, sen kyllä tiedätte."
"Kas, kas! Ilkeys ei ainakaan ole lähtenyt hänestä, missä hän sitten lieneekin ollut."
"Ja kuitenkin olen ollut hyvien ihmisten luona, sir, paljon parempien kuin te, ihmisten, joilla on paljon ylevämpiä tarkoitusperiä ja hienostuneempia ajatuksia kuin mitä teillä koskaan on ollut."
"Missä hitossa sitten olet ollut?"
"Jos rimpuilette tuolla tavalla, tukistan teitä, ja silloin kai ainakin lakkaatte epäilemästä aineellisuuttani."
"Kenen luona olet asunut, Jane?"
"Tänä iltana ette saa minua kertomaan sitä, sir, teidän täytyy odottaa huomiseen, ja kun jätän kertomukseni puolinaiseksi, takaan samalla, että ilmestyn aamiaispöytään lopettamaan sen. Mutta minun täytyy muistaa, etten silloin tuo vain vesilasia, vaan ainakin kananmunan, puhumattakaan paistetusta silavaviipaleesta."
"Sinä pieni ilkamoiva vaihdokas — keijuissyntyinen ja ihmisten kasvattama! Herätät minussa tunteita, joita en kahteentoista kuukauteen ole kokenut. Jos Saul olisi saanut pitää sinut luonaan Davidin asemasta, olisi paha henki saatu karkoitetuksi ilman harpun apua."