"Hänen ulkomuotonsa, — unohdin, minkälaisen kuvauksen annoit siitä. Hän on kai tuollainen kömpelö maalaispappi, joka melkein kuristaa itsensä ahtaaseen kaulukseensa ja käyttää paksuanturaisia saappaita."
"St. John pukeutuu hyvin. Hän on kaunis mies — pitkä, vaalea, sinisilmäinen — kreikkalaiset piirteet."
(Syrjään) "Paha hänet periköön." (Minulle) "Piditkö hänestä?"
"Kyllä, Mr. Rochester, minä pidin hänestä, mutta tehän kysyitte sitä jo äsken."
Huomasin tietysti hänen tarkoituksensa. Mustasukkaisuuden käärme oli iskenyt kiinni hänen sydämeensä, mutta pisto oli terveellinen, sillä se vapautti hänet hivuttavasta raskasmielisyydestä. Senvuoksi en heti tahtonut lumota käärmettä.
"Kenties mieluummin ette istuisi polvellani, Miss Eyre?" oli seuraava, jonkun verran odottamaton kysymys.
"Miksikä en, Mr. Rochester?"
"Se kuva, jonka äsken piirsit, muodostaa liian jyrkän vastakohdan minun kanssani. Olet kuvannut kerrassaan kaunista Apolloa, näet hänet vielä mielikuvituksessasi — pitkä, vaalea, sinisilmäinen, kreikkalaisine piirteineen. Edessäsi on Vulcanus — oikea nokiseppä, ruskea, leveähartiainen ja sokea ja rampa kaupan päälle."
"Sitä en ole koskaan ajatellut, mutta tosiaankin, sir, olette pikemmin
Vulcanus."
"Hyvä on — saat jättää minut, neitiseni, mutta sitä ennen" — hän tarttui minuun lujemmin kuin koskaan — "olet hyvä ja vastaat minulle pariin kysymykseen." Hän pysähtyi.