"Ramman, sinua kaksikymmentä vuotta vanhemman miehen kanssa, jota sinun pitää hoitaa — tahdotko, Jane?"
"Tahdon, sir."
"Onko se totta, Jane?"
"Täyttä totta, sir."
"Oi, lemmikkini! Jumala siunatkoon ja palkitkoon sinua."
"Mr. Rochester, jos koskaan olen tehnyt hyvää tekoa — ajatellut hyvää ajatusta — rukoillut vilpitöntä ja puhdasta rukousta — elättänyt hyviä ja kauniita toiveita, niin olen nyt saanut palkkani. Olla teidän vaimonanne merkitsee minulle korkeinta maallista onnea."
"Koska uhrautuminen tuottaa sinulle onnea."
"Uhrautuminen! Mitähän minä uhraan? Nälkäni, janoni, ikäväni uhraan ja saan syvimmät toiveeni täytetyiksi. Saan oikeuden kietoa käsivarteni siihen kaulaan, joka on minulle rakkain, saan painaa huuleni huulille, joita rakastan, nojata päätäni rintaan, johon luotan — sanotteko sitä uhrautumiseksi? Jos niin on, silloin uhrautuminen todella tuottaa minulle onnea."
"Mutta sinun täytyy myös aina nähdä vammani ja tottua puutteellisuuksiini."
"Minun silmissäni ei niitä ole ollenkaan. Rakastan teitä vielä enemmän nyt, voidessani todella olla teille hyödyksi, kuin silloin kun olitte ylpeä ja riippumaton ja halveksitte esiintyä muuna kuin antajana ja suojelijana."