"Ja tyly ja julma", lisäsin, mutta Helena Burns ei myöntynyt siihen, vaan vaikeni.
"Onko Miss Temple yhtä ankara sinulle, kuin Miss Scatcherd?"
Kun mainitsin Miss Templen nimen, levisi pehmeä hymyily hänen totisille kasvoilleen.
"Miss Temple on hyvin hyvä, hänelle on vastenmielistä olla ankara kenellekään, yksinpä koulun häijyimmälle tytölle. Hänkin näkee vikani ja muistuttaa minua niistä ystävällisesti, ja jos teen jotakin kiitosta ansaitsevaa, palkitsee hän sen runsaasti. Siinäpä juuri on hyvä todistus luonteeni monista puutteista, että ei edes hänen moitteensa, jotka ovat niin lempeitä ja niin oikeutettuja, voi parantaa minua, eikä hänen kiitoksensa, jota pidän niin suuressa arvossa, voi kannustaa minua pyrkimään huolelliseksi ja varovaiseksi."
"Se on omituista", sanoin. "Ei ole ollenkaan vaikeata olla huolellinen."
"Sinulle se epäilemättä ei ole vaikeata. Katselin sinua tänä aamuna luokassa ja näin, että olit hyvin tarkkaavainen. Ajatuksesi eivät näyttäneet lentävän muualle, kun Miss Miller selitti läksyä ja kuulusteli sinua. Minun ajatukseni ovat aina poissa, ja kun minun pitäisi kuunnella Miss Scatcherdia ja pitää tarkoin muistissani hänen sanansa, en välistä enää kuule hänen ääntänsäkään, vaan vaivun jonkinlaiseen uneen. Väliin ajattelen olevani Northumberlannissa ja kuvittelen, että hälinä ympärilläni johtuu pienestä purosta, joka virtaa läpi Deepdenin aivan kotini ohitse. Kun sitten tulee minun vuoroni vastata, täytyy minun herätä, ja koska koko ajan olen kuunnellut vain tuon kuvitellun puron solinaa enkä Miss Scatcherdia, ei minulla ole vastausta valmiina."
"Tänään kuitenkin vastasit niin hyvin."
"Se oli vain sattuma. Aihe, josta luimme, kiinnitti mieltäni. Tänään en nähnyt unta Deepdenistä, vaan ajattelin, kuinka hyvää tarkoittava mies voi menetellä niin väärin ja epäviisaasti kuin Kaarle I väliin teki, ja kuinka suuri vahinko oli, että niin rehellinen ja tunnollinen mies ei voinut nähdä kruunun etuja kauemmaksi. Jospa hän vain olisi katsonut etäämmälle ja nähnyt mitä se, jota sanotaan ajan hengeksi, vaati! Pidän kuitenkin Kaarlesta — kunnioitan häntä — säälin häntä — murhattu kuningas parka! Hänen vihollisensa olivat sittenkin pahimmat: he vuodattivat verta, jota he eivät olisi saaneet vuodattaa. Kuinka he uskalsivat tappaa hänet!"
Helena puhui nyt itsekseen. Hän oli unohtanut, että minä en voinut oikein hyvin ymmärtää häntä, että tästä asiasta en tietänyt mitään, tai tuskin mitään. Kutsuin hänet takaisin omalle tasolleni.
"Ja kun Miss Temple opettaa sinua, lentävätkö ajatuksesi silloin?"