En ole vielä maininnut mitään Mr. Brocklehurstin käynnistä, ja itse asiassa tämä herrasmies olikin poissa kotoansa melkein koko ensimäisen kuukauden ajan tuloni jälkeen, viipyen kenties ystävänsä arkkidiakoonin luona. Hänen poissaolonsa oli huojennus minulle, sillä minun ei tarvinne sanoakaan, että minulla oli omat syyni pelätä hänen tuloansa. Lopulta hän kuitenkin tuli.
Eräänä iltapäivänä (olin silloin ollut kolme viikkoa Lowoodissa) istuessani kivitauluni ääressä ja koettaessani saada pitkää jakolaskua menemään tasan, jouduin sattumalta katsomaan ikkunaan ja ehdin vilaukselta nähdä erään olennon, joka juuri kulki ohi. Tunsin melkein vaistomaisesti tuon laihan haahmon, ja kun kahden minuutin kuluttua koko koulu, niin opettajat kuin oppilaat, nousi seisomaan en masse, ei minun tarvinnut edes katsoa, ketä näin kunnioitettiin. Pitkät askeleet mittasivat kouluhuonetta, ja Miss Templen vieressä, joka hänkin oli noussut, seisoi nyt sama musta pylväs, joka niin pahaa ennustaen oli rypistänyt minulle kulmiaan Gatesheadin ruokasalin matolta. Katselin nyt syrjästä tuota arkkitehtuurin ihmettä. Se oli kuin olikin Mr. Brocklehurst, puettuna kurkkuun saakka napitettuun päällystakkiin ja näyttäen pitemmältä, kaidemmalta ja järkähtämättömämmältä kuin koskaan ennen.
Minulla oli omat syyni kauhistua tätä näkyä. Muistin vielä liiankin hyvin nuo valheelliset tiedot, jotka Mrs. Reed oli antanut hänelle luonteestani, sekä Mr. Brocklehurstin lupaukset ilmoittaa Miss Templelle ja muille opettajille luonteeni viat. Olin koko ajan pelännyt tämän lupauksen täyttymistä, olin joka päivä odottanut tulijaa, jonka tiedonannot entisyydestäni leimaisivat minut loppuiäkseni pahaksi lapseksi, ja siinä hän nyt oli. Hän seisoi Miss Templen vieressä ja puhui hänelle matalalla äänellä, enkä epäillytkään, ettei hän parhaillaan tekisi ilmiantoja huonosta luonteestani. Katselin Miss Templeä tuskallisen levottomasti ja odotin joka hetki, että hänen tummat silmänsä kääntyisivät minua kohti säihkyen vastenmielisyyttä ja halveksintaa. Koetin myös kuunnella, ja koska onnistuin olemaan aivan huoneen päässä, voin kuulla suurimman osan heidän keskustelustaan, ja se mitä kuulin, rauhoitti minua hetkeksi.
"Otaksun, Miss Temple, että lanka, jonka ostin Lowtonista, riittää. Arvelin, että se sopisi käytettäväksi pumpulipaitoihin ja valitsin myös sopivia neuloja. Sanokaa Miss Smithille, että unohdin parsinneulat, mutta että hän saa ensi viikolla muutamia kirjeitä. Missään tapauksessa hän älköön antako muuta kuin yhden kerralla kullekin oppilaalle, sillä jos heillä on useampia, he voivat tulla huolimattomiksi ja hukata ne. Ja sitten, Miss, toivoisin että villasukista pidettäisiin parempaa huolta! Kun viimein olin täällä, kävin kyökkipuutarhassa ja katselin vaatteita, jotka oli ripustettu kuivamaan, ja siellä oli paljon mustia sukkia hyvin huonossa tilassa. Reikien suuruudesta voin päättää, ettei niitä oltu pitkiin aikoihin hyvin parsittu." Hän pysähtyi.
"Toivomuksianne noudatetaan, sir", sanoi Miss Temple. "Sitten, Miss", jatkoi hän, "kertoo pesijätär, että muutamat tytöistä ovat saaneet kaksi puhdasta esiliinaa viikossa. Se on liian paljon. Säännöt myöntävät vain yhden."
"Luullakseni voin selittää asian, sir. Agnes ja Catherine Johnstone olivat kutsutut viime torstaina ystäviensä luo Lowtoniin teelle, ja minä annoin heille luvan panna puhtaat esiliinat eteensä." Mr. Brocklehurst nyökäytti päätään. "No, olkoon menneeksi yhden kerran, mutta älkää antako sellaista tapahtua liian usein. Eräs toinenkin asia on minua suuresti hämmästyttänyt. Tehdessäni laskuja taloudenhoitajattaren kanssa, huomasin, että kahden viime viikon kuluessa on tytöille kaksi kertaa annettu välipalaksi juustoa ja leipää. Kuinka tämä voidaan selittää? Olen tutkinut sääntöjä enkä ole niistä löytänyt 'välipala' nimistä ateriaa. Kuka on tehnyt tämän uudistuksen, ja millä oikeudella?"
"Minun täytyy vastata tästä asiasta, sir", vastasi Miss Temple. "Aamiainen oli niin huonosti valmistettu, että oppilaitten oli mahdotonta syödä mitään, ja minä en uskaltanut antaa heidän paastota päivälliseen saakka."
"Pyydän, vielä hetkinen, Miss Temple! Te tiedätte, että minun tarkoitukseni kasvattaessani näitä tyttöjä ei ole totuttaa heitä ylellisyyteen ja höltyneisiin tapoihin, vaan tehdä heidät karastuneiksi, kärsivällisiksi, itsensäkieltäväisiksi. Jos sattuisikin joku pieni pettymys ruokahalun tyydyttämisen suhteen, kuten jonkun ruokalajin pilaantuminen, ei suinkaan pitäisi tehdä tätä tapausta tehottomaksi korvaamalla menetetty mukavuus jollakin toisella, paremmalla, ja ruumista hemmottelemalla poiketa koko laitoksen päämäärästä. Ei, tätä tapausta on käytettävä oppilaitten henkiseksi rakennukseksi, heitä on opetettava kehittämään luonteensa lujuutta ajallisissa kieltäymyksissä. Tällaisissa tilaisuuksissa olisi paikallaan, että ymmärtäväinen kasvattaja palauttaisi oppilaitten mieliin ensimäisten kristittyjen kärsimykset, marttyyrien tuskat sekä itse Vapahtajamme sanat, kun hän kehoittaa opetuslapsiaan ottamaan ristinsä ja seuraamaan häntä tai varoittaa ihmisiä elämästä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee, sekä hänen jumalallinen lohdutuksensa: 'Autuaita olette te, jotka näette nälkää ja janoa minun tähteni' Oi, Miss Temple, kun te annatte näitten lasten suuhun leipää ja juustoa palaneen vellin asemasta, ruokitte kylläkin heidän turmeltuneita ruumiitaan, mutta vähän te ajattelette, että samalla annatte heidän kuolemattomien sielujensa nähdä nälkää." Mr. Brocklehurst pysähtyi taaskin, kenties mielenliikutuksesta. Miss Temple oli katsonut maahan, kun hän ensin oli alkanut puhua, mutta nyt hän katsoi suoraan eteensä, ja hänen luonnostaan marmorinkalpeat kasvonsa näyttivät nyt myöskin kylmiltä ja jäykiltä kuin marmori. Hänen huulensa olivat suljetut niin tiiviisti, että näytti kuin olisi tarvittu kuvanveistäjän meisseliä avaamaan niitä, ja hänen otsalleen laskeutui kivikuvan ankaruus.
Sillävälin seisoi Mr. Brocklehurst takan ääressä, kädet selän takana, ja katsoi majesteetillisena yli koko koulun. Äkkiä hänen silmänsä välähtivät kuin olisivat ne nähneet jotakin hyvin häikäisevää tai jotakin hyvin loukkaavaa. Hän kääntyi ja sanoi nopeammin ja kiihkeämmin kuin hänen tapansa oli:
"Miss Temple — Miss Temple, mikä — mikä on tuo tyttö, jolla on kihara tukka? Punainen tukka, Miss Temple, kihara — kihara kauttaaltaan?" Ja hänen kätensä vapisi, kun hän osoitti kepillään kauhistuksensa esinettä.