"Hänestä ei kuulu niin hyvää kuin hänen äitinsä voisi toivoa. Hän oli yliopistossa ja potkittiin pois — niin kai se sanottiin. Sitten hänen setänsä tahtoivat, että hän lukisi lakitiedettä ja tulisi asianajajaksi, mutta hän on hurja nuori mies, enkä luule, että he saavat hänestä mitään.
"Minkä näköinen hän on?"
"Hän on hyvin pitkä. Muutamat pitävät häntä kauniina poikana, mutta hänellä on liian paksut huulet."
"Ja Mrs. Reed?"
"Hän on kyllä lihava ja hyvinvoipa, mutta minä luulen, että hänen ei ole oikein hyvä olla. Mr. Johnin käytös ei miellytä häntä — nuori herra tuhlaa paljon rahaa."
"Lähettikö Mrs. Reed sinut tänne, Bessie?"
"Ei, mutta olen jo kauan halunnut nähdä teitä, ja kun kuulin, että teiltä oli tullut kirje ja että aiotte muuttaa toiseen osaan maata, päätin käväistä katsomassa teitä, ennenkuin olette kokonaan poissa silmistäni."
"Pelkäänpä, että olet pettynyt suhteeni, Bessie", sanoin nauraen, sillä huomasin, että Bessien katse, niin kunnioittava kuin se olikin, ei ilmaissut minkäänlaista ihailua.
"Ei, Miss, eipä juuri. Te olette kylläkin hauskan näköinen, te näytätte hienolta neidiltä, ja enempää en koskaan ole odottanut teistä, sillä te ette ollut mikään kaunotar lapsena."
Hymähdin Bessien suoralle vastaukselle, sillä tiesin sen oikeaksi, mutta tunnustan kylläkin, että asia ei ollut minulle niinkään yhdentekevä. Kahdeksantoista vuoden iässä kaikki tahtoisivat miellyttää, ja tietoisuus, että heidän ulkomuotonsa ei ole siinä suhteessa avuksi, on kaikkea muuta kuin mieluinen.