Hän otti sopivan asennon ja alkoi "Rottien liitto, La Fontainen satu". Tämän pienen kappaleen hän esitti erittäin huolellisesti kauniilla, taipuisalla äänellä, kiinnittäen tarkan huomion korostukseen, nousuihin, vieläpä liikkeisiinsä, mikä kaikki oli todella tavatonta hänen ikäiselleen ja osoitti, että hän oli saanut hyvää opetusta.
"Äitisikö opetti sinulle tämän?" kysyin.
"Niin, ja hän sanoi aina juuri näin: 'Qu' avez-vous donc? lui dit un de ces rats; parlez!' Hän käski minua nostamaan käteni — näin — että muistaisin kohottaa ääntäni tässä kohdassa. Saanko nyt tanssia?"
"Ei, tämä riittää jo. Mutta kenen luona asuit sitten kun äitisi oli mennyt Pyhän Neitsyen luo, kuten, kerroit?"
"Madame Fredericin ja hänen miehensä luona, hän piti huolta minusta, mutta hän ei ole millään tavoin sukua minulle. Minä luulen, että hän on köyhä, sillä hänen talonsa ei ollut niin kaunis kuin äidin. En ollut siellä kauaa. Mr. Rochester kysyi, tahdoinko tulla asumaan hänen kanssaan Englannissa, ja minä vastasin myöntävästi, sillä olen tuntenut Mr. Rochesterin jo ennenkuin tunsin Madame Fredericin, ja hän oli aina kiltti minulle ja antoi minulle kauniita pukuja ja leikkikaluja. Mutta te näette, että hän ei ole pitänyt lupaustaan, sillä hän on tuonut minut Englantiin, mutta lähtenyt itse takaisin, enkä saa koskaan nähdä häntä."
Aamiaisen jälkeen Adèle ja minä vetäydyimme kirjastohuoneeseen, jonka Mr. Rochester nähtävästi oli määrännyt, kouluhuoneeksi. Suurin osa kirjoja oli lukittujen lasiovien takana, mutta yksi kaappi oli jätetty auki ja se sisälsi kaiken, mikä voi tulla kysymykseen alkeisopetuksessa sekä useita teoksia kevyempää kirjallisuutta, runoutta, elämäkertoja, matkakertomuksia, muutamia romaaneja j.n.e. Arvattavasti hän oli katsonut sen riittävän kotiopettajattaren yksityisiin tarpeisiin, ja itse asiassa se tyydyttikin minua täydellisesti toistaiseksi, sillä verrattuna niihin niukkoihin tähkäpäihin, joita silloin tällöin olin saanut poimia Lowoodissa, tuntui tämä kirjasto tarjoavan runsaan sadon hyödyllistä ja huvittavaa lukemista. Tässä huoneessa oli myöskin aivan uusi ja erittäin hyvä piano, maalausteline sekä pari karttapalloa.
Huomasin, että oppilaani oli tottelevainen, vaikkakin tarkkaamaton, sillä hän ei ollut tottunut säännölliseen työhön. Tunsin, että olisi ollut epäviisasta rajoittaa hänen vapauttaan liian paljon alussa, ja kun olin puhellut hänelle yhtä ja toista ja saanut hänet oppimaan jotakin ja koska oli jo puolipäivän aika, annoin hänen mennä takaisin hoitajansa luo. Itse päätin kuluttaa aikani päivälliseen saakka piirtämällä pari luonnosta hänen käytettäväkseen.
Kun nousin portaita hakeakseni salkkuni ja pensselini, kuulin Mrs. Fairfaxin kutsuvan minua. "Arvatenkin ovat aamutuntinne nyt lopussa", sanoi hän. Hän oli eräässä huoneessa, jonka kaksoisovet olivat auki. Menin sinne hänen viittauksestaan. Se oli suuri, kaunis huone, jossa oli punaiset tuolit ja ikkunaverhot, turkkilainen matto, pähkinäpuiset seinät, suuri ikkuna, joka oli täynnä lasimaalauksia, ja korkea, kauniisti kaartuva katto. Mrs. Fairfax pyyhki pölyä muutamilta hienoilta purppuranpunaisilta maljakoilta, jotka seisoivat eräällä sivupöydällä.
"Mikä kaunis huone!" huudahdin katsellessani ympärilleni, sillä en eläissäni ollut nähnyt mitään puoleksikaan niin kaunista.
"Tämä on ruokasali. Olen juuri avannut ikkunan päästääkseni sisään hiukan ilmaa ja aurinkoa, sillä huoneet, joissa ei asuta, tulevat helposti kosteiksi ja ummehtuneiksi. Seurusteluhuonekin tuolla tuntuu jo vallan kellarimaiselta."