"Tunnetteko Mr. Rochesterin?"
"En ole koskaan nähnyt häntä."
"Hän ei siis asu täällä?"
"Ei."
"Voitteko sanoa, missä hän on?"
"En."
"Te ette tietenkään ole palvelija talossa. Te olette —." Hän pysähtyi, antoi katseensa liukua pukuni yli, joka, kuten tavallista, oli hyvin yksinkertainen: musta merinokankainen päällystakki, musta majavannahkalakki, jotka kumpainenkaan eivät olleet puoliksikaan kyllin hienoja kamarineitsyelle. Hän ei näyttänyt osaavan ratkaista, kuka olin, ja minä autoin häntä.
"Olen kotiopettaja."
"Ahaa, kotiopettaja!", hän toisti, "olin unohtanut, hitto vieköön. Kotiopettaja!" Ja asuni joutui taas tarkastuksen alaiseksi. Parin minuutin kuluttua hän nousi aidaltaan. Hänen kasvoissaan ilmeni tuskaa, kun hän koetti liikkua.
"En voi lähettää teitä hakemaan apua", sanoi hän, "mutta voitte auttaa minua itse, jos tahdotte olla niin ystävällinen."