I
Genoveeva joutuu Siegfried-kreivin puolisoksi
Pyhä Genoveeva-kreivitär syntyi Saksassa monta vuosisataa sitten ja eli aikana, joka oli maalle hyvin ilahduttava ja siunauksellinen. Evankeliumin aamurusko oli jo hälventänyt pakanuuden pimeyden Saksasta, ja Jeesuksen lempeä oppi vaikutti suuressa määrin hillitsevästi urhoollisten germaanien raakoihin tapoihin. Itse karu, viljelemätön maaperäkin muuttui kristinuskon ensimmäisten julistajien uutterasti muokkaamana hedelmällisemmäksi. Äärettömät metsä-alueet pakotettiin väistymään viljavien vainioitten ja kukoistavien puutarhojen tieltä. Monet saksalaiset ruhtinaat iloitsivat siitä kahtalaisesta siunauksesta, mitä tämä jumalainen uskonto levitti heidän maihinsa, ja suosivat kilvan tätä taivaista oppia.
Kristinuskoa suosiviin ruhtinaihin kuului myös Genoveevan isä, Brabantin herttua. Häntä ihailtiin yleisesti ylevän urhoollisuutensa ja uljaan taistelukuntonsa vuoksi, ja kristillisen mielialansa, työteliään ihmisrakkautensa ja horjumattoman oikeamielisyytensä tähden hän sai osakseen yleistä kunnioitusta ja rakkautta. Hänen puolisonsa, herttuatar, oli kaikissa jaloissa avuissa täysin hänen vertaisensa ja he olivat kuin yksi sydän ja yksi sielu. Genoveeva oli ruhtinaallisten vanhempiensa ainoa lapsi ja heidän molempien sanomattomasti rakastama ja erinomaisesti kasvattama.
Genoveeva osoitti jo lapsena omaavansa sangen terävän järjen ja erittäin jalon, tuntehikkaan sydämen; koko hänen olemuksensa oli harvinaisen lempeä, säveä ja rakastettava. Kun herttuatar sen ajan tavan mukaan istui rukkinsa ääressä, istahti pieni viisivuotias Genoveeva vähäiselle, somalle jakkaralle äitinsä viereen, tarttui tavattoman taitavasti värttinään ja osasi pian hennoilla sormillaan kehrätä mitä hienointa lankaa. Kehrätessään teki hän kaikenlaisia älykkäitä kysymyksiä, vastasi jokaiseen kysymykseen sattuvasti ja lausui joka sanan verrattoman lempeästi, selvästi ja järkevästi. Ken hänet näki, virkkoi hämmästyneenä, että siitä lapsesta varmaan vielä tulisi jotain erikoista. Kun hän kymmen-, kaksitoista-vuotiaana tuli kirkkoon ja yksinkertaisessa, valkeassa puvussaan vanhempiensa välissä polvistui alttarin edessä olevalle purppuraiselle rukousjakkaralle, muistutti hän herttaisine, hartaan hurskaine kasvoineen, viattoman puhtaine rusoposkineen, pitkine, kullankellertävine kutreineen ja kirkkaine sinisilmineen taivaan enkeliä. Todellisena lohdun tuojana hän ilmestyi kurjiin hökkeleihin. Hän toi köyhille lapsille vaatteita, joita itse oli valmistanut, ja antoi äideille monta kultarahaa, jotka herttua oli hänen omia koristuksiaan varten lahjoittanut. Täpötäysi kori käsivarrella hän usein jo aamuvarahisella tai vielä iltamyöhällä kiiruhti sairaitten luo ja toi heille virkistäviä ruokia. Monta kallisarvoista hedelmää, joita silloin vain harvoin nähtiin Saksassa, hän säästi sairaittensa virvokkeeksi. Täysi-ikäisenä neitona hän oli oikea viattomuuden ja kauneuden perikuva, ja kaikki hurskaat äidit asettivat tuon herttuallisen immen lapsilleen hurskauden, siveyden, ahkeruuden ja kaiken herttaisuuden ihanteeksi.
Siegfried-kreivi, joka oli erinomaisen uljas ja ulkomuodoltaan ylevä ja jalo ritari, pelasti kerran herttuan hengen taistelussa. Herttua toi hänet sotaretkeltä mukanaan kotiin, oppi pian rakastamaan häntä kuin omaa poikaansa ja antoi hänelle tyttärensä puolisoksi. Kun koitti aamu, jona Genoveevan ja hänen miehensä oli lähdettävä, ei koko herttuallisessa linnassa eikä laajalti sen ympäristössä yksikään silmä jäänyt vettymättä. Genoveeva itse aivan kylpi kyynelissä.
Kunnianarvoisa isä sulki hänet vielä kerran syliinsä, kostutti häntä kyynelillään ja sanoi: »Lähteös siis, lapseni! Äitisi ja minä olemme jo vanhoja. Me jäämme tänne molemmat emmekä tiedä, näetkö milloinkaan enää kasvojamme. Mutta Jumala kulkee kanssasi ja on kaikkialla luonasi. Pidä Hänet aina silmäisi edessä ja sydämessäsi kuten vanhemmiltasi olet oppinut, äläkä koskaan väisty hiuskarvankaan vertaa oikealle tai vasemmalle Hänen tieltään; silloin saatamme olla huoleti sinusta ja kerran turvallisin mielin kuolla!»
Sitten äiti syleili häntä vapisevin käsivarsin ja saattoi itkultaan ja nyyhkytyksiltään tuskin sanaakaan lausua: »Jää hyvästi, Genoveeva, ja Jumala sinua johtakoon! Ah, en tiedä, mikä lienee kohtaloksesi suotu, sydäntäni kouristavat kaikenlaiset surulliset aavistukset. Sinä olit aina hyvä tytär, olit suurin maallinen ilomme, etkä milloinkaan meitä murehduttanut — oi, pysy edelleen hyvänä! Älä milloinkaan tee mitään, jota sinun Jumalan ja vanhempiesi edessä täytyisi hävetä. Vielä kerran, pysy hyvänä, silloin on kaikki hyvin. Joskaan emme enää milloinkaan tapaisi toisiamme täällä maailmassa, niin näemmehän sitten taivaassa kumminkin varmaan toisemme».
Sitten kääntyivät molemmat vanhemmat vielä kreivin puoleen sanoen: »Ota hänet siis, poikamme. Hän on meidän suurin kalleutemme. Hän on sinun arvoisesi. Pidä häntä rakkaana ja ole nyt hänelle isänä ja äitinä». Siegfried-kreivi lupasi kaiken ja polvistui Genoveevan kanssa saamaan isän ja äidin siunauksen.
Silloin lähestyi Hildolf-piispa, joka vielä oli linnassa vihittyään Siegfried-kreivin ja Genoveevan. Hän oli hurskas, kunnianarvoisa vanhus, jolla oli lumivalkeat hiukset ja punertavat posket. Hänkin siunasi nuoria ja sanoi vielä erikoisesti Genoveevalle: »Älkää itkekö, jalo, nuori rouva! Jumala on suova teille suuren onnen, mutta toisenlaisen, kuin miksi sen kaikki täällä kuvailevat. On kumminkin tuleva päivä, jolloin kaikki tässä olevat kiittävät siitä Jumalaa. Muistelkaa näitä sanojani, rakastettu tytär Herrassa, kun teille jotain tavatonta tapahtuu — ja Herra olkoon kanssanne!»