Kuvernööri ja hänen seuralaisensa vastasivat, etteivät he täällä tunteneet Espanjan kuningasta eivätkä kuningatarta enempää kuin heidän kirjeitäänkään, että he eivät pelänneet mitään, ja lisäsivät uhkauksen, että he kyllä pian näyttäisivät, mitä Portugali merkitsee. Nämä sanat suututtivat amiraalia kovasti. Hän uskoi, että hänen lähtönsä jälkeen mahdollisesti oli näiden kahden kuningaskunnan välille syntynyt riitoja; mutta hänestä oli sietämätöntä, ettei hänelle vastattu säädyllisesti.
Kuvernööri huusi hänelle vielä kerran, käskien hänet tulemaan karaveleineen satamaan; kaikkeen, mitä hän oli tehnyt ja tulisi tekemään, hänellä oli Portugalin kuninkaan, hänen herransa, käsky. Amiraali haastoi kaikki, jotka olivat karavelilla, todistajiksi. Vielä kerran hän huusi kuvernöörille kuuluvalla äänellä, ettei hän lähtisi karavelistaan muuten kuin ottamaan sata portugalilaista vangiksi kuljettaakseen heidät Espanjaan ja tyhjentääkseen koko saaren. Sen jälkeen hän palasi entiselle ankkuripaikalleen, koska tuuli ja sää olivat liian epäsuotuisia, jotta olisi voitu ryhtyä mihinkään.
Keskiviikkona helmikuun 20. päivänä
Amiraali panetti laivassa kaiken kuntoon täyttääkseen tynnyrit merivedellä, saadakseen jotakin lastia, koska se oli hyvin huonossa satamassa ja amiraali pelkäsi, että ankkuriköysi voisi leikkautua poikki; niin myöskin tapahtui. Sen jälkeen hän lähti purjehtimaan São Miguelin saarelle, vaikka koko Azoreilla ei ole kunnollista satamaa niin huonon sään varalle; mutta hänellä ei ollut muuta keinoa kuin lähteä ulos merelle.
Torstaina helmikuun 21. päivänä
Amiraali lähti eilen Santa Marialta purjehtiakseen São Miguelille ja tutkiakseen, löytäisikö jonkun sataman, missä voisi olla suojassa näin huonolta säältä. Kovasta tuulesta ja ankarasta aallokosta huolimatta hän purjehti aina yön tuloon saakka onnistumatta saamaan maata näkyviinsä puolelta enempää kuin toiseltakaan, merenkäynnin ja myrskyn aiheuttaman usvan ja meripimeän takia. Amiraali sanoi olevan hyvin ilkeätä, kun hänelle ei ollut jäänyt kuin kolme merimiestä, jotka olivat harjaantuneita mereen, kun taas kaikki muut hänen mukanaan olevat olivat merenkulun taidossa alokkaita.
Hän pysytteli kulussa kaiken yötä alttiina kaamean myrskyn uhkaaville vaaroille. Onneksi aallot olivat kuitenkin, Luojalle kiitos! vain toiselta laidalta, sillä jos niitä olisi tullut ristiin kuten viime myrskyn aikana, hän olisi joutunut kärsimään vielä enemmän. Kun hän ei auringon noustessakaan vielä nähnyt São Miguelin saarta, hän päätti palata Santa Marialle koettamaan, eikö hän vielä saisi takaisin miehiään, venettä, ankkuriköyttä ja sinne jäänyttä ankkuria.
»Minua ihmetytti», huomauttaa hän, »joutuessani näiden saarien luona tällaiseen säähän, kun taas Intiassa, missä olin ympärinsä purjehtinut kaiken talven turvautumatta ankkuriin, minulla oli jatkuvasti ollut kaunista säätä eikä meri hetkeksikään lakannut olemasta purjehduskelpoinen. Lähtiessäni Espanjasta olin kokenut melkein samaa, ennenkuin pääsin Kanarian saarille; vasta niiden tuolla puolen löysin alituisesti rauhallisen ilman ja meren. Jumaluusoppineet ja syvälliset filosofit sanovat maallisen paratiisin olevan Itämaiden ääressä, koska ilmasto siellä on aina hyvin tasainen. Löytämäni maat ovat Itämaiden ääressä.»
Perjantaina helmikuun 22. päivänä
Amiraali kävi jälleen eilen ankkuriin Santa Marialle samaan paikkaan, missä hän oli ollut ensimmäisellä kertaa. Pian sen jälkeen nähtiin miehen nousevan kalliolle sataman kohdalla ja viittovan meille, ettei meidän pitäisi purjehtia pois. Pian sen jälkeen tuli vene, jossa oli viisi merimiestä, kaksi pappia ja notaari. He vaativat henkilökohtaista turvallisuutta, ja kun amiraali oli luvannut sen heille, he nousivat karaveliin. Kun jo tuli yö, he nukkuivat luonamme, ja amiraali osoitti heille kaikkea kunnioitusta.