Kun perinnäistä taipumusta on, silloin hermotaudit vaikuttavat kaksinkertaisella voimalla. Elisabetin taipumus yksinäisyyteen, hänen vastenmielisyytensä julkiseen esiintymiseen, hänen tarpeensa alituiseen vaihtaa olinpaikkaa voidaan varmaan osaksi pitää perinnäisinä taipumuksina.
Hän oli sairaampi, kuin useimmat aavistivatkaan. Häiriöt ruumiinelinten toiminnassa, hermotulehdukset ja monet muut vakavat taudit tekivät monet vuodet hänen elämästään todelliseksi kärsimykseksi.
Tuskallinen ischias kummassakin polvessa pakoitti hänet kahdeksankymmen-luvun alussa luopumaan ratsastusurheilusta, uhri, joka tuntui hänestä erikoisen raskaalta. Koko loppu-ikänsä häntä vaivasi ischias, kymmenenä viimeisenä vuonna nämä tuskat olivat välistä niin voimakkaat, että hänen lääkärinsä selitti tarvittavan melkein yli-inhimillistä kärsivällisyyttä kestämään taudinkohtauksia huutamatta tuskasta.
Mutta Elisabet oli totuttanut ruumiinsa tottelevaisuuteen. Hän kärsi tuskansa kuin sankaritar ja etsi ratsastusretkien korvausta väsyttävistä vuorten kiipeämisistä ja peninkulmien pituisista kävelyretkistä.
Hänen rasittavat kävelynsä vapaassa luonnossa saivat asioita tuntemattoman luulemaan hänellä olevan hyvätkin ruumiinvoimat, sillä tottuneittenkin vuori-oppaitten oli vaikea seurata häntä väsymättä.
Tosin hän kevyen, joustavan käyntinsä takia saattoi kulkea pitempään kuin useimmat muut, mutta taipumus liiallisiin voimanponnistuksiin johtui suureksi osaksi ärtyneestä hermostosta. Kärsien unettomuutta, hän koetti väsyttää ruumiinsa, toivoen siten saavansa yöllä lepoa, jonka tarpeessa oli ja jota kaipasi.
Keisarinna oli tottunut hyvin yksinkertaisiin elämäntapoihin. Pöydän nautinnot olivat hänelle kokonaan vieraat; ei hän ainakaan pannut niihin mitään arvoa. Hänellä oli tavattoman huono ruokahalu ja hän söi harvoin muuta kuin kylmiä ruokia. Suurilla juhlapäivällisillä hän tavallisesti söi vain pari viipaletta vehnäleipää, kupin lihalientä ja hedelmiä.
Jokapäiväisessä elämässään ja matkoilla hän sangen usein jätti päivällisen syömättä, ja hänen ravintonaan oli silloin enimmäkseen lasi maitoa, palanen leipää ja pari kaakkua. Eniten hän piti makeisista, ja hänellä olikin aina konvehtirasia mukanaan.
Hän inhosi väkijuomia. Hovijuhlissa viinilasit olivat aina hänen lautasensa vieressä niinkuin muittenkin. Mutta hänen lasinsa pysyivät tyhjinä, hän joi maitoa eikä mitään muuta.
Kun hänen lääkärinsä määräsi hänet terveytensä takia juomaan lasin viiniä, oli se hänelle melkein mahdotonta.