(Näyttääpä suurelta tai pieneltä, mitä olemme tehneet, kunhan maallisen vaelluksemme päätämme, kuinka pian onkaan tyhjä paikka täytetty! Kuinka paljon onkaan eroa valtameressä, onko siinä enemmän pisara tai aalto!)
Varhaisempina vuosinaan hän oli lausunut, että hän tahtoisi tulla haudatuksi sen vanhan puun alle Gödöllöön, joka oli ollut hänelle niin rakas. Elämänsä viimeisinä aikoina hän usein lausui haluavansa levätä Korfussa linnansa Achilleionin läheisyydessä. Hänen seurapiirinsä kuuli hänen usein sanovan:
"Tahdon tulla haudatuksi Korfuun meren rannalle, jotta laineet saisivat huuhdella hautaani."
Keisarinnan luennoitsija kertoo hänen kerran lausuneen hänelle
Achilleionissa:
"Tahdon, että minut haudattaisiin tänne, jos en häviä mereen. Täällä minulla olisi kaikki tähdet päälläni, ja sypressit huokaisivat haudallani enemmän kuin koskaan ihmiset. Sypressien valituksessa eläisin kauemmin kuin alamaisteni muistissa."
Testamentissaankin hän oli lausunut toivomuksen saada levätä lähellä
Achilleionia. Mutta tätä hänen toivomustaan ei noudatettu.
Tiedon tultua hänen kuolemastaan Unkariin, lähetystö meni Wieniin pyytämään Frans Josefilta, että Elisabetin maalliset jäännökset saisivat levätä Gödöllössä, toivomus, jota kannatti koko kansa.
Mutta ei tähänkään rukoukseen suostuttu.
Wienin sisäosassa on pieni vähäpätöinen kappeli, joka kuuluu kapusinimunkeille. Erään sivuoven päällä nähdään kirjoitus: "Kaisengruft" (keisarihauta). Kuluneet kiviportaat vievät ummehtuneeseen kellariin, jossa Habsburgien ruhtinassuku lepää ikuista untaan.
Sinne oli suuren Maria Theresian tapana laskeutua ja siellä hän pakoitti elämäniloiset tyttärensä katsomaan vallan turhuutta.