[Baierin ruusu, suloinen ja rakas, nyt sinua koko Itävalta tervehtää jalona morsiona.]
Elisabet vastaanotti kaiken tämän kunnioituksen täydellä lapsellisuudella. Milloin oli mahdollista, hän ujosti pysyi piilosalla. Hänet oli pakoitettava tahtoen tai tahtomattaan esiintymään päähenkilönä, sillä kaikki itävaltalaiset tahtoivat nähdä tulevan hallitsijattarensa.
IV.
Baierin ruusu. — Morsiona Tonavan-kaupunkiin.
Huhtikuun 20 päivänä 1854 Elisabet lähti morsiona matkalle Itävallan pääkaupunkiin, vanhempainsa ja molempain vanhempien sisarustensa saattamana. Münchenin porvarit ja lähiseudun talonpojat vaimoineen ja tyttärineen täyttivät hänen synnyinkaupunkinsa kadut, joita hän kulki.
Eron tuskan valtaamana hän nousi vaunussa seisomaan ja kyynelet silmissä heitteli kädellään jäähyväisiään kunnioittavasti tervehtävälle väkijoukolle.
Höyrylaiva "Die Stadt Regensburg" vei herttua Maksin perheineen Tonavaa pitkin Straubingista Linziin. Kaikkialla, minne he tulivat, työt oli keskeytetty kuin suurina juhlapäivinä. Tuhansien ja taas tuhansien ajatukset näinä päivinä askartelivat odotetussa prinsessassa.
Passaussa, Itävallan keisarikunnan rajalla, lähetystö tuli laivaan, lausuen hänet tervetulleeksi seuraavin sanoin:
"Ystävälliset kuin tasankomme, vankat kuin vuoremme, semmoiset ovat Itävallan kansan tunteet keisarin morsianta kohtaan! Sydäntemme syvyydestä kajahtaa tuliaistervehdys, jonka tänään tuomme teidän ylhäisyydellenne."
Linzissä hän astui maihin jatkaakseen matkaa toisella höyrylaivalla. Frans Josef oli matkustanut sinne kohtaamaan häntä, mutta riensi heti takaisin Wieniin voidakseen sielläkin olla lausumassa hänet tervetulleeksi.