Sillan lähelle oli rakennettu paviljongi leveine pylvässaleineen, ja sen kullattu torni ja kupu loistivat pitkän matkan päähän. Puolipäivän aikaan pylvässali täyttyi valtakunnan korkeimmasta aatelistosta, papistosta, virkamiehistä ja porvareista.
Oikealle puolelle laitetulle terassille olivat asettuneet ulkovaltojen lähettiläät naisineen. Vasemmalla istuivat Wienin ja muiden Habsburgien vallan alle kuuluvien maiden kaupunkien edustajat. Laiturille, johon laivan piti laskea, oli levitetty matot, ja sen molemmin puolin olivat lavat keisarillista hovia varten.
Wienin seuduilla oli ilma aamulla ollut pilvinen, mutta aamupäivällä muutamat voimakkaat tuulenpuuskat ajoivat pilvet hajalleen, ja kun merkit iltapäivällä ilmoittivat morsiuslaivan olevan lähestymässä, taivas paistoi mitä puhtainta sineä.
Kello puoli kuusi laiva laski maihin tykkien paukkuessa, soittokunnan soittaessa ja kirkonkellojen kumahdellessa. Frans Josef, joka juuri äsken oli saapunut paikalle, riensi laivaan ja syleili ja suuteli morsiantaan. Heti hänen perästään tulivat hänen vanhempansa arkkiherttua Frans Karl ja arkkiherttuatar Sophie. Keisarin äiti sulki miniänsä syliinsä ja vei hänet sitten jälleen pojalleen.
Vihdoin oli odotettu hetki tullut, kun Elisabet keisarin käsivarteen nojaten astui pääkaupungin maalle. Tuhannet äänet kajahuttivat silloin yhtä haavaa:
"Kauan eläköön keisarin morsian!"
Wieniläisten tervehdyshuudosta huokui niin ylenpalttista sydämellisyyttä, että prinsessa muutamiksi minuteiksi jäi seisomaan kuin naulattuna sulhasensa viereen. Ilonkyyneleet täyttivät hänen silmänsä ja tulvivat pitkin hänen poskiaan. Hän heitti pitkän katseen väkijoukon yli, joka etelämaisella tulisuudella riemuitsi hänen tulostaan, nyökkäsi ystävällisesti hymyillen joka puolelle ja huiskutti nenäliinallaan hurmaantuneille katsojille.
Monta vuotta on kulunut siitä päivästä, onnettomuudet ja häviöt ovat kohdanneet sekä Itävaltaa että Habsburgien sukua, mutta vielä on elossa silminnäkijöitä, jotka muistavat tämän hetken ja voivat kertoa siitä hurmaavasta näystä, jonka nuori ruhtinatar tarjosi, seisoessaan siinä koko ihanteellisen kauneutensa täydessä loistossa.
Matka vaunuissa Nussdorfista vanhaan keisarilliseen linnaan Schönbrunniin oli todellinen riemukulku. Kello puoli seitsemän vaunut ajoivat linnan pihalle. Täällä keisari vielä kerran lausui morsiamensa tervetulleeksi, ennenkuin vei hänet suuria pääportaita, jotka ylimmästä astuimesta alimpaan olivat koristetut etelämaalaisilla kasveilla ja kukkasilla.
Suunnattomat ihmisjoukot olivat sillä välin kerääntyneet linnan puutarhaan. Elisabetin näyttäytyessä parvekkeella yhdessä keisarin kera, iloisten ja lämminsydämisten itävaltalaisten tervehdyshuudot ryöpsähtivät esiin uudella voimalla. Lumous ei ollut lainkaan loppua, ja Elisabetin oli illan pitkään alituiseen näyttäydyttävä ikkunassa.