Hänen neuvojaan ei kysytty, eikä toivottu hänellä edes olevan mielipiteitä, vielä vähemmän hänen niitä ilmaisevan.
Sillä aikaa kun Frans Josef taisteli Solferinon luona ja hänen anoppinsa kirjoitti kirjeitä Europan hoveihin ja piti pitkiä neuvotteluja valtiomiesten ja diplomatien kanssa, keisarinnan oli supistettava toimintansa siihen, että kävi tapaamassa upseereja ja sotamiehiä, jotka haavottuneina palasivat Italian taistelukentiltä.
Laupeuden enkelinä hän vaelsi sairashuoneissa. Hän meni sairasvuoteelta toiselle, maistoi ruokia, joita potilaille tarjoiltiin, ja jakeli rahaa ja paperosseja.
Hänen lohduttavat sanansa lankesivat sitä parempaan maahan, kun ne ilmeisesti tulivat sydämestä ja olivat vapaat siihen aikaan niin tavallisesta intoilevasta saarnailusta.
Se tekopyhyys, jolla arkkiherttuatar Sophie verhosi kaikki tekonsa, oli Elisabetista kovin vastenmielistä, eikä hän salannut tyytymättömyyttään siitä, että klerikalisella puolueella oli ylivalta. Eräässä suuressa hovijuhlassa paavin lähettiläs seisoi hänen lähellään, niin että hänen jalkansa sattuivat sekaantumaan keisarinnan pitkään laahukseen. Suuttunein katsein ja niin kiukkuisesti keisarinna nyhräsi laahuksensa irti, että pyhän isän lähettiläs oli kaatua nurin lattialle.
Tämä kohtaus herätti suurta iloisuutta, sillä oltiin vakuutettuja siitä, että yhtä kernaasti kuin keisarinna olisi tahtonut nähdä lähettilään keikahtavan nurin tanssisalin permannolle, yhtä mielellään hän olisi nähnyt, että hänen vaikutusvaltansa linnassa olisi tyystin loppunut.
IX.
Avioliiton ristiriitoja. — Elisabetin sairaus. — Hänen oleskelunsa
Madeiralla.
Valtionasiat, seuraelämän huvittelut, metsästyksen ilot ja keisarin taipumus palata siihen kevyeen elämään, jota hän oli viettänyt ennen avioliittoaan, yhä syvensivät juopaa nuoren avioparin välillä.
Frans Josef omisti suuressa määrin luontaista sydämellisyyttä. Mutta hänellä oli heikkoutensa, ja lähemmin tarkastaessa hän vähän vastasi niitä ihanteellisia kuvitteluja, joita hänen puolisonsa oli hänestä pitänyt.