Jonkun aikaa kruununprinssi Rudolfin syntymän jälkeen hän sairastui tautiin, jota lääkärit eivät voineet käsittää ja jota he turhaan koettivat parantaa.
Lukuisien neuvottelujen ja tutkimusten jälkeen he vihdoin luulivat keksineensä, että hänen keuhkonsa olivat vialla. He ilmoittivat hänelle, että hänen tästä lähtein pitäisi noudattaa kaikkia mahdollisia varokeinoja ylläpitääkseen horjuvia voimiaan, tieto, joka masensi häntä syvästi.
Päivä päivältä ja kuukausi kuukaudelta hän tuli yhä sairaammaksi. Häntä kehotettiin koettamaan saada terveytensä takaisin ja voimansa palautetuiksi oleskelemalla Madeiralla, jota siihen aikaan pidettiin sopivimpana kylpypaikkana rintatautisille. Mutta vaikka taudin tuhoisa vaikutus oli selvästi nähtävissä hänen kalpeilta kasvoiltaan ja laihasta varatalostaan, hän viimeiseen asti vastusti tätä ehdotusta.
Uuden vuoden aikoihin 1861 hän kuitenkin päätti matkustaa Madeiraan. Surullisin tuntein häntä seurattiin matkalle, sillä monet epäilivät, tokko hän tulisi hengissä edes perillekään. Itse hän ehkä kaikkein vähimmin uskoi enää koskaan parantuvansa, mutta hän kesti kohtalonsa kärsivällisesti ja valoi ympäristöönsä tuskan sekaista kunnioitusta.
Europa oli hänen lähtiessään verhottuna kylmään ja usvaan. Viikkoa myöhemmin noustessaan maihin Madeiralla hän kohtasi kesän, tropillisen kasvullisuuden, loistavan auringon ja kirkkaan, sinisen taivaan.
Hänen asuntonsa oli hurmaavalla paikalla. Talo oli rakennettu huvilan tyyliin ja sitä ympäröi pitkä veranta. Hoviseurueen huoneet olivat vaatimattomat, mutta keisarinnan salongit ensimäisessä kerroksessa olivat hienosti sisustetut.
Aivan sen talon takana, jossa keisarinna asui, kohosi vuoriharjanne, jonka yksityiset kukkulat kohoavat neljän, viiden tuhannen jalan korkeuteen. Pihaportista vei tie puutarhan läpi meren rannalla olevalle terassille.
Maaliskuussa alkoi sokerinkorjuu. Koko saari komeili kukkaispuvussa, ja keisarinna käytti ihanaa kevätilmaa jokapäiväisiin kävelyretkiin.
Tauti, joka oli niin kovasti iskenyt häneen, muodostui samalla kertaa vapauttajaksi, sillä sen nojalla hän oli voinut repäistä itsensä irti piinallisesta hovielämästä. Ja pitkällinen yksinäisyys lujitti hänen kärsivällisyyttään ja valmisti häntä niihin koviin koettelemuksiin, joita sallimuksella vielä oli hänelle varattuina.
Käyskennellessään meren rantamilla hänellä oli yllin kyllin aikaa rauhassa ajatella asemaansa Wienissä ja nuoruutensa taisteluita.